sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Valtteri 26.2.12

Tällä kertaa olinkin oikein ajoissa liikkeellä, perillä olin jo klo 8. Heti ensimäisestä pöydästä löytyi itselleni kiva pusero ja kauan jo etsinnässä oleva kiva ja tarpeeksi iso käsilaukku.

Ongelma on jos heti ekasta pöydästä löytää tosi kivaa, että kannattaako siihen sitten satsata vai pitäiskö sittenkin vielä koluta loppu kirppis että jospa siellä olisi vielä jotain muuta kivaa. Eli käyttääkö rahansa heti siihen, vai entäs jos saman tavaran löytää samalta kirppikseltä vielä edullisemmin?? Sellaistakin on käynyt aika usein että sama tavara löytyy useaan otteeseen samalla kerralla, mutta tietenkin täysin eri hintaisena, ja usein myös eri kuntoisena. Eikä välttämättä aina se huonokuntoisin ole ollut se halvin.

Sitten kävi sellainenkin että olin yhden pöydän ääressä ja myyjää ei näkynyt. Kysyin viereisestä pöydästä että tietääkö hän missä myyjä on. Hän totesi että ei ole koko päivän aikana vielä nähnyt myyjää!!! Aika erikoinen tapaus. Etenkin kun kirppiksellä on valitettavasti aika yleistä että siinä käy varkaita, että myyjä siinä jättää pöydän näin pitkäksi aikaa vartioimatta. Myyjää sitten kuulutettiin ja kun hetken päästä tulin takaisin, hän oli taas paikalla. En muuten olisi ollut niin kiinostunut, mutta hänellä oli myynnissä DVD elokuva jota olin jo etsinyt tovin ja joka jäi aikoinaan näkemättä leffateatterissa.


- Lindex paita, 3e
- kiva käsilaukku, 3e


- Vero Moda legginsit, 1e (nämä eivät olleet mikään kauhean hvyä löytö, kotona huomasin että takapuolessa on pieni reikä ja vetoketjut on jonkun itse päälle ompelemat, eikä kovin taidokkaasti)

- samalta myyjältä kun edelliset legginsit, nämäkin vain 1e, mutta näissä oli muutama pieni tahra.


- kun uusi H&M toppi, 0,50e


- vehnäjyvä tyyny, valmistaja Taikaloora, 2e


- DVD "Baader, Meinhof Komplex" ja Finias ja Ferb joulu DVD, 2e/kpl.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Valtteri 19.2.12

Valtterin kirppiksellä oli tänään hieman rauhallisempaa, varmaan johtuen menneillä olevasta hiihtolomasta. Muutama pöytä oli tyhjä, mutta oli silti riittävästi myyjiä paikalla että löysin kaikkea kivaa.

Pisti jotenkin silmään että oli tällä kertaa tosi paljon ihan pieniä vauvanvaatteita myyviä myyjiä paikalla. Niitä meillä ei tarvita eikä kukaan kavereistakaan tartte niitä tällä hetkellä, eli en sillä saralla tehnyt löytöjä.

Vihdoinkin löysin töppöset äitiyspakkaushaalariin, nämä on ollut vuoden 2008 haalarin mukana, mutta ovat toivottavasti samaa sävyä kun 2007 beiget.


- Aito Puma huppari (Puma printti on pinkki), koko S, hinta 4 e


- toppi, koko M, 1e


- pinkit farkkuleggingsit, Vero Moda, koko S, 2e


- Kirja: Kotiapulaiset, hinta 2e
- töppöset äitiyspakkaushaalariin, 0,50e


- ruotsinkielisiä lastenkirjoja, yhteensä 1,50e


- 5 kpl sotakirjoja yhteensä 16e


- Duplo Lego alustat, 2 kpl yhteensä 4e

maanantai 13. helmikuuta 2012

Valtteri 12.2.2012

Viikon tauon jälkeen lähdin taas Valtterin kirppikselle. Maltillisesti mentiin taas, etsinnässä oli jotain ihan muuta, nimittäin harmaat farkut, vaaleansiniset farkut, kengät mulle töihin sekä DVD bokseja. Mutta löytyi jotain ihan muuta, niin kun useimiten kirppiksellä! :-)

Mitään varsinaisia paskoja kirppislöytöjä ei tullut vastaan, eli ei mitään raportoitavaa siltä rintamalta. Jos ei nyt lasketa näitä ammattilaismyyjiä jotka ovat aina myymässä Valtterin kirppiksellä, mutta ne on jo niin kulunut aihe että en enää jaksa käyttää energiaani niiden päivittelyyn.

Tällaisia löytyi tällä kertaa:

- Harley-Davidson yöpuku, Manufactured for Kesko, eli ilmeisesti joku Citymarketin yöpuku. Ensin kun näin paidan, luulin että se on tavallinen Harrikka paita, mutta myyjä sitten kertoi että kyse on yöpuvusta. Saas nähdä kuinka käy, käyttääkö lapsi tätä sillä kun ei ole tapana käyttää yöpuvun yläosaa. Hinta oli ensin 3e, mutta tinkasin sen 2e hintaa.



- Yhdellä myyjäpariskunnalla oli myynnissä paljon DVD levyjä jotka olivat pakattu näihin käteviin Ikea laatikoihin. Siitähän sain idean, eli voisin pakata meidänkin DVD:t tällaisiin! He myivät laatikotkin pois sitä mukaan kun saivat DVD:t myytyä. Hintakin oli maltillinen 1e/laatikko (tyhjä) ja ostin näitä heiltä 2kpl.



- Tällaisesta takista esikoinen oli haaveillut jo pidempään. Tämä on kokolapun mukaan kokoa XL, mutta tämä on kyllä mitoitukseltaan niin kapoinen että menee hyvin S-kokoisellekin, vaikka sitten keväällä ihan takkina, vaikka kait tämä on tarkoitettu alunperin käyttää kun collegepaitaa. Hintaa tälle tuli 2,5e.


- Tässä 7.pari suosittuja Reebok Freestyle Hi, tällä kertaa tällaiset talviversiot jossa on karvasisus. Tiedä sitten miten lämpimät nämä ovat oikeasti, mutta ainaskin kärkiosassa nahka tuntuu hieman jämäkämmältä kun mitä tavallisesti (tämä onkin näiden kenkien heikkokohta, tosi ohut mutta pehmeä nahka) ja onhan tämä parempi kun ei mitään. Koko oli tällä kertaa 39, näihin mahtuu vielä villasukkakin. Hinta oli maltillinen 2,5e.
Toisella myyjällä oli saman mallin kengät, eli myös tätä talvimallia myynnissä, mutta koko oli 40, joka on jo vähän liian iso, ja värikin olisi ollut musta, mutta hinta 15e, niin en nyt ostanut.


- Simpsons Movie, tätä olikin jo etsitty, 2e

- meikkipussi, 0,50e