sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Myyrmäki 25.4.2010

No niin, ja nyt taas kirppikselle, THE kirppikselle.
Oltiin taas paikalla klo 9 ja vaikka ei nyt mitenkään hirveästi hidasteltu tai katsottu samoja pöytiä uudestaan, oltiin valmiita vasta klo 13. Tämä on ihan tavallista Myyrmäessä. On sen verran iso ja hyvä kirppis.

Tällä kertaa en ostanut taas kaikenlaista kavereille, sukulaisille ja tutuille. Mulla on vähän paha tapana tehdä. Nalle Puhia kaverilleni joka kerää niitä, vauvan vaatteita kaikille sukulaislapsille (koska vauvan vaatteet ovat niin ihania ja äitiyspakkausvaatteet ovat ulkomailla niin erilaisia ja täällä niin edullisia) ja kaikille muille jota keksin.
Ostatteko muutkin lukijat kirppiksiltä muille tavaroita? Kelpaako näille muille kirppistavarat vai nyrpistelevätkö he nenäänsä ja heille pitää keksiä "peitetarina"?

Sen sijaan löytyi tosi hyvin lastenvaatteita. Myös ensi talvelle löytyi talvivaatteita.
Siinä kun katselin vaatteita, tuli toinen nainen joka halusi kait ostaa näitä takkeja. Hermostuin tästä niin että ostin jo sen takia että tämä toinen ei saa niitä takkeja. Ja sehän kostautui, sillä ahneella on paskanen loppu, en ehtinyt katsoa takkia sen tarkemmin kun vaan kahmin sen, ja koko on liian pieni sekä yksi nappi puuttuu, pläh! Noh, opinpa ainaskin että ei kannata ahnehtia :-D

Myös pidempään jo etsinnässä olleet prätkähiiret löytyivät, jotka ovat meillä ihan ykkösjuttuja. Yhdessä supersankareiden kanssa.

- auto muistipeli, kaikki kortit tallessa, mutta jotkut nakerettu 1e
- kaksi prätkähiiriä ja prätkä 1e
- erilaisia pieniä supersankareita n. 0,10e ja 0,20e/kpl
- poliisiauto 1,50e
- 2x ruotsinkielisiä lastenkirjoja (hieman nurkat nakerettu) 0,20e/kpl



- 2-osainen kevätpuku (takapuolessa pieni reikä) 1e



- Spiderman t-paita 0,50e
- hihattomia t-paitoja 3kpl 0,50e/kpl
- shortsisetti ihanalla VW Kleinbus printillä (kuului pakettiin joka oli yht. 15e)
- Superman 0,20e


- Esprit flanellipaita vetskarilla (osa pakettia)
- farkut resorivyötäröllä (osa pakettia)
- collegepuku Spiderman (osa pakettia)
- pääkallo päähine 0,50e



- ruskea Lindex talvitakki koko 110cm (osa pakettia)
- ruskeat ulkohousut H&M 98cm (osa pakettia)
- vihreä takki koko 86cm (osa pakettia)


- Adidas lenkkarit minulle 3e
- Superman yöpuku koko 92cm (osa pakettia)
- Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly 3e


Es war wieder Zeit für den besten Flohmarkt in Helsinki und Umgebung, der Myyrmäki Flohmarkt in Vantaa. Dort ist eine ganze Sporthalle voll mit Flohmarkt, und die allermeisten sind einfach Leute die zuhause mal ausgemistet haben und ihre Sachen nun loswerden wollen.
Das haben wir gefunden:
- Memory mit Autos, alle Karten vorhanden, aber einige sind etwas angeknabbert 1e
- 2x Bikermice vom Mars, eine sogar mit Motorrad, zusammen 1e
- verschiedene kleine Superhelden ca. 0,10e und 0,20e/Stk
- Polizeiauto 1,50e
- 2 kleine Kinderbücher auf schwedisch (etwas angeknabbert) 0,20e/Stk
- Hose und Jacke für den finnischen Sommer (die Hose hat ein kleines Loch) zusammen 1e
- Spiderman T-shirt 0,50e
- 3x ärmellose Shirts 0,50e/Stk
- T-shirt und Shorts Set mit Kleinbus Bild als Teil eines grösseren Sets an Klamotten die zusammen 15e gekostet haben)
- Superman Figur 0,20e
- Esprit Flanellshirt (Teil des Sets)
- Jeans (Teil des Sets)
- 2-Teiler mit Spiderman (Teil des Sets)
- Kopfbedeckung mit Totenköpfen 0,50e
- braune Winterjacke von Lindex (Teil des Sets)
- braune Frühlingshose von H&M (Teil des Sets)
- grüne Winterjacke von H&M (Teil des Sets)
- Superman Schlafanzug (Teil des Sets)
- Adidas Turnschuhe für mich 3e
- Buch von Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly 3e

Ich freue mich übrigends auch über Kommentare und Fragen auf deutsch!

4 kommenttia:

Kikka kirjoitti...

Kumpi päivä sinusta on parempi myrtsipäivä?

Itse mene aina heti lauantaina (klo 9.00 tietysti!), mutta olen miettinyt josko vaihtaisi käynnin sunnuntaiksi...

Ja juu, ostelen myös tutuille jos olen varma kaverin mausta ja tarpeista.

zanne kirjoitti...

Oikeastaan, jos haluaisi maksimoida löytöjen määrää, pitäisi mennä sekä lauantaina että sunnuntaina heti klo 9 Myrtsiin.
Sillä ne joilla on kahden päivän pöytä on tietty lauantaina ne parhaat tavarat ja sunnuntaina enää rippeet. Toisaalta, tosi moni tulee vaan sunnuntaina, ja silloin on enemmän myyjiä.
Mutta kyllä mulle on nyt riittänyt pelkkä sunnuntai käynti, silloinkin on löytänyt ihan sopivasti kaikenlaista.

Moonbeam kirjoitti...

Moikka sinä joka tykkäät kirpistelystä. Saattaa kinnostaa blogissani oleva Kutsu. :D

Kierrätys tapahtuma.

Anonyymi kirjoitti...

Na, wenn Du Dich riesig über deutsche Kommentare freust, werde ich mal einen schreiben.

Ich finde Deinen Blog sehr interessant und schaue immer mal wieder vorbei.

Weiter so!

Liebe Grüsse Gisa