sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Valtteri 20.12.09

Viimeinen kirppis ennen joulutaukoa. Sillä seuraavat kaksi viikonloppua ainaskin ei ole kirppistä. Mitenköhän kestän, tulee kyllä aika pahoja vieroitsuoireita.
Voisin tietenkin käyttää aikaa hyväksi ja alkaa vähentää tavaraa täältä kodista että taas mahtuisi paremmmin.
Muistan kuinka olisko ollut viime vuonna, ennen joulua UFF:n laatikot oli niin täynnä että niiden eteen kerääntyi röykkiöittäin pusseja täynnä vaatteita yms.

9.1.10 on sitten taas seuraava kirppis jolloin on taas Jäähalli vuorossa. Siellä sitten on tarjolla varmaan kaikki epämieluisat joululahjat, tuplat joululahjat sekä joulusiivouksen yhteydessä pois lajiteltut tavarat :-)

Ajatuksena tässä olis että laittaisin tähän blogiin myös tietoa kirppiksistä missä käyn säännöllisesti ja ehkä myös niistä joissa olen käynyt edes kerran. Näin lukijat voisivat katsella sieltä tietoja.

Tänään näin kirppiksellä kassillisen missä oli varmaan käyttämättömiä kestovaippja, eikä edes mitään huonoja, mukana mm. Natur Babys Pockets, käyttämättömän näköisiä Unimixejä, Tots Botsin valkoinen kuori, Imse Vimsen käyttämätön kuori ja käyttämättömiä imuja. Pyörittelin niitä pitkään käsissäni, mutta koska koko oli S, niin meille niistä ei ollut käyttöön. Sen sijaan mietin että pitäiskö ostaa ne yhdelle tutulle. Mutta toisaalta, en halua hänelle tyrkyttää näitä vaippoja. Jos olisin ollut vähänkin fiksu, olisin ostanut ainaskin ne parhaat näistä ja kysynyt tutultani haluaako ostaa nämä minulta samaan hintaan eli 2e/kpl (mikä on aivan mielettömän edullista) ja jos olis sanonut että kiitos mutta ei kiitos, olisin myynyt ne eteenpäin, sillä olisin saanut näistä varmaan omani pois.
Noh, ensi kerralla sitten kun näen tuollaisia, niin tiedän mitä tehdä.

Muuten sitten löysin vihdoinkin itselleni housut töihin. Pitää vaan vähän lyhentää, mutta noi on noin sata kertaa paremmat kun ne mitkä mulla on nyt käytössä, jotka olen halunut heittää vesilinnuille jo ajat sitten koska ovat haalistuneet, ja takapuoli kiiltää ja kun käyttää niitä päivän, niihin tulee polvipussit, tosi noloa.

Nyt löytyi toinen "Kalmakuja 13" peli, tämä on tällä kertaa kunnossa, eli kaikki osat tallessa. Yksi osa oli rikki, mutta edellisestä löytyi tähän nyt varaosa. Vanha peli ei mene sekään roskiin, sillä siitä menee varaosat lapseni kaverille jolla kans tämä sama peli, ja sekin on ostettu kirpparilta ja siitäkin puuttuu osia, niin siitä voi nyt ottaa tähän kaverin peliin osia.

Sitten löysin bodyn kaverin vauvalle. Hauskinta on tässä että olen tuntenut tämän naisen jo vuosia, mutta en ole koskaan nähnyt häntä livenä. Mutta tavara on vaihtanut sujuvasti omistajaa meidän välillä. Ja olen myös mennyt hakemaan hänen tytöille haalarit kaupasta, kun halusi tietynlaiset. Tällä kertaa hän pyysi jos voisin katsoa löytysikö Lindexin traktoribodya kirppikseltä. Lupasin tietenkin katsoa, mutta ajattelin että enpä usko että löydän sellaisen. Ja mikäs sitten tänään löytyikään, juuri tämä tietty traktoribody!!! Aivan uskomatonta tuuria!!

Lisäksi ostin joululahjoja kirppikseltä. Minusta nyt vaan olis ollut tyhmää ostaa nämä mukit, mitkä anoppi pyysi joululahjaksi, kaupasta koska kirppikset ovat täynnä näitä mukeja. Niiden lisäksi löysin ihan sattumalta tosi kivan kirjan Shelteistä joka varmasti ilahduttaa anoppia kovasti.

Tässä tarkemmin kuvan kera esiteltyt löydöt:
- 2 kpl Cirafin 92cm housuja 0,50e/kpl
- 92cm Cirafin tumman siniset shortsit ensi kesäksi 0,20e
- Puuha Pete ruotsinkielinen kirja 0,50e.




- Onlyn farkut itselleni 2e (olivat aika matalavyötäröiset)
- Onlyn mustat housut töihin 2e



- 6 mustaa mukia yhteensä 3e
- kirja "Elämää shetlannin lammaskoiran kanssa" 4e
- Rasmus CD 0,50e (paljon kuuneltu)
- Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä pokkari 1e (aika huono kuntoinen)
- traktori body 0,50e



- Kalmakuja 13 - peli 1e
- pinkki huppari 2e
- pinkki t-paita 2e
- ruskea toppi 1e



Dies war nun der letzte Flohmarkt vor der Weihnachstpause. Es geht wieder los am 9.1.10 in der Eishalle von Helsinki, Jäähalli.
Dies war diesmal dabei:
- 2 Hosen in Gr. 92cm von Ciraf je 0,50e/Stk
- dunkel blaue Shorts von Ciraf 0,20e
- Bob der Baumeister Buch auf schwedisch 0,50e
- Jeans von Only für mich 2e (ziemlich niedrig geschnitten)
- schwarze Hose für mich fürs Büro 2e
- 6 schwarz Becher insgesamt für 3e (als Weihnachtsgeschenk für die Schwiegermutter)
- Buch "Elämää shetlannin lammaskoiran kanssa" (Leben mit einem Sheltie) 4e (auch ein Weihnachtsgeschenk für die Schwiegermutter)
- Rasmus CD 0,50e (Hülle sehr abgenutzt)
- Buch von Kjell Westö: Leijat Helsingin yllä als Taschenbuch 1e (recht schlecht erhalten, aber es kommt ja auf den Inhalt an)
- Body mit Traktoren 0,50e (der ist für eine Internet Bekannte die mich beauftragt hatte danach zu schauen, und genau den habe ich auch gefunden)

Ich wünsche all meinen Lesern ein schönes Weihnachtsfest und einen guten Rutsch ins Jahr 2010!! Im Januar geht's dann wieder weiter mit Flohmärkten voll mit unliebsamen Weihnachtsgeschenken! :-D

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Odotan innolla seuravaa kirpputori-käyntiä. :) Hyvää joulua. Liisa

Anonyymi kirjoitti...

Seuraava kirppis Valtterissa on kyllä jo sunnuntaina 27.12.

zanne kirjoitti...

Kiitos anonyymi huomiosta! Mutta silloin en ole menossa sinne, eli kyseessä on lähinnä henkilökohtainen kirppistauko :-)
Eikä juuri joulun jälkeen varmaan ole kovinkaan vilkasta myyntiä, saatan tietenkin myös olla väärässä.

Hyvää joulua kaikille ja onnellista uutta vuotta!

mamas kram kirjoitti...

Ich wünsche dir ein wundervolles und glückliches 2010!
Irgendwann möchte ich mal einen Flohmarkt in Helsinki besuchen...
Liebe Grüsse
Doris

P.S. Ich wäre froh gewesen, wenn wirklich nur Kleinkinder so eine Ohrenentzündung bekommen würden. Mein Ohr 'pfeift' noch leicht und ist leider immer noch zu.