lauantai 26. maaliskuuta 2011

MLL kirppis ja Loppis

Tänään kävin sitten MLL kirppiksellä ja toisella pienellä ruotsinkielisellä kirppiksellä.

MLL kirppiksellä oli ihan hirveä ryysis heti klo 10 kun oltiin siellä. Jotkut olivat sitten tuleet ihan rattaiden kanssa sinne ryysäämään, mikä oli aikamoinen vikatikki. Tilat olivat aika pienet ja ahtaat, hyvä jos sinne muuten mahtui, mutta rattaiden tai isojen hyökkausvaunujen kanssa siellä liikkuminen oli ihan epätoivoista.

Yhdellä myyjällä oli ihan ufo hinnat, pyysi turvakaukalosta 70e, ja vaatteista reilusti yli 5e/kpl. Ei ollut ihme että sen pöydän ääressä ei ollut ketään oikein.
Muilla pöydillä oli sitten kävi täysi kuhina.
Etsimääni välikausihaalaria eikä välikausitakkia ei löytnyt, mutta muuta pientä hyödyllistä kylläkin.

Ruotsinkielinen loppis oli kanssa varsinainen löytöjen aarreaitta. Ajattelin jospa sieltä olisi löytynyt ruotsinkielisiä lastenkirjoja. Eipä niitä nyt hirveästi ollut, ei ainaskaan mitään kivaa. Sen sijaan löytyi kivoja turtleseja ja turtles naamiaisasu. Tästä asusta oli kuva yhdessä Turtles lehdessä joka meillä on ja poika muutama päivä sitten sanoi että hän haluaisi tuollaisen asun. Sanoin siihen vaan että "joo, joo" ja ajattelin että tuskinpa sellaista mistään löydän, en ainakaan sopuhintaan. Nyt sitten tuli vastaan, hinta oli 1e, enhän sitten voinut olla ostamatta!



MLL:
- Lassie fleecehaalari ensi talveksi, koko 110 cm, 3e
- H&M Snoopy lappuhaalari shortsit, koko 104 cm, 2e


- OshKosh t-paita kesäksi, koko 4 years, 2e
- Batman collegehousut, koko 104 (harmaassa raidassa pientä punertavaa värjääntymää, mutta on niin lievää että ei haittaa pahasti) 1e


Loppis:
- Maatuska (tämä on aika iso yksilö, yksi nukke taitaa puuttua, yksi on yläosa haljennut puu) 1e (tämä menee kaverille)



- Turtles hahmot ja moottoripyörä 1e/kpl
- Batman kirja (ruotsinkielinen sarjakuva) 2e
- Kunfu Panda ilmainen




- Turtles asu, koko n. 110 cm, 1e (tästä taitaa puuttua jotain osia)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sind die Matroschkas aber schön. Danke, dass Du an mich gedacht hast. So einen Turtles-Anzug hatte Mascha auch mal als sie klein war.

Viel Spass morgen!

S kirjoitti...

Missä päin tuo kirppis oli?
Ihan kivoja löytöjä. Noilla MLL:N kirppiksillä on aina hirveä ryysin ja sitten just jotkut tontut tulee rattailla tai vaunuilla...Mut toisaalta eihän sitä voi tajuta ellei ole ennen ollut, että vikatikki.

Onaha kirjoitti...

Tosi hyvä toi Turtles-asu!
Mä en koskaan löydä hyviä naamiaisasuja lapsille edullisesti ;(

zanne kirjoitti...

Hoffentlich kann ich dir nächste Woche die Matroschka mitgeben :-)

Jarna: kirppikset olivat Itä-Helsingissä.

Onaha: On ollut varmaan tosi huonoa tuuria, sillä tänään olisi taas ollut tarjolla Spidermanasu, mutta kun meillä nyt todellakin on näitä naamiaisasuja, niin en ostanut.