sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Myyrmäki 5.6.2011

Vielä kerran Myyrmäki kirppistä ennen kun loppuvat kohta.
Myyjiä oli sillai aika vähän että tavallisesti halli on viimeistä paikkaa myöten myyty loppuun, nyt oli kyllä jokunen paikka myymättä. Ehkä kaunis sää veroitti vähän myyjiä.

Etsinnässä oli lähinnä vaatetta itselleni joita sitten myös löytyi.
Ostin mustan pitkähihaisen trikoopaidan, tai niin luulin. Kotona totesin sitten että se onkin oikeastaan Black Horsen pitkähihainen aluspaita. Noh, sillekin on kyllä käyttöä, sillä seuraava talvi tulee varmasti.

Tällä kertaa olisi ollut paljon vaatteita myös isompi kokoiselle naisille tarjolla, eli koko 46-48 olisi ollut myös aika hyvin tarjolla. Mutta ei ole mun koko, niin en ostanut.

Yhdellä myyjällä olisi ollut tarjolla miehille tosi paljon vaatteita, eli ihan käyttämättömiä sukkia, talvikäsineitä ja vähän käytettyjä t-paitoja, jne.

Myös löytyi pojalle housuja, joista aina puhutaan että niitä on vaikeaa löytää kirppiksiltä. En tiedä johtuuko sitten sinnikkäästä etsinnästä ja joka viikkoisista kierroksista että niitä aina löytyy, vaan ihan vaan tuurista, mutta tähän saakka en ole vielä joutunut toteamaan että ei löytyisi kirppiksiltä pojalle housuja että olisi pakko ostaa kaupasta. Mutta välillä ostan kyllä myös vaatteita lapselle kaupasta, mutta harvemmin ;-)


Tässä tämän päivän löydöt:

- musta collegehousut, Lindex, koko 122 cm, 0,10e
- mudan väriset ohuet ulkohousut, Nicolas, lahkeissa vähän kulumaa, 110cm, 0,10e
- harmaat collegehousut, Tutta, koko 110cm, 0,50e


- Spiderman collegehousut, koko 128cm, 1e
- Tom Tailor farkut, koko 110cm, 1e


- Maljakko samaa sarjaa mitä mulla on jo muita, eli Arcoroc Octime, 1e
- Prätkähiiri 1e


Itselleni tulevat vaatteet:
- huppari, Red Label 2e
- kengät, Marmelade, 2e
- t-paita, Selected, 1e

- aluspaita, Black Horse, koko L, 0,50e
- ruutupaita, H&M, 3e

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heisan vieläkö tuo arcoroc octime maljakko ois? oisko muita samantyylisiä arcoroc octime astioita myynnis? laitakko sähköpostia waskiii@hotmail.com :)

zanne kirjoitti...

Ööh, tuota, mä en siis myy näitä tavaroita vaan, kuten tekstistä ehkä selviää, ostan nämä kirppikseltä ihan omaan käyttöön :-)