Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. marraskuuta 2011

Valtteri 19.11.11

Nyt olikin sikäli poikkeuksellinen päivä että lähdin kirppikselle jo lauantaina - vaihtelu virkistää! :-)

Sitten minulle sattui aivan uskomaton juttu siellä kirppiksellä.
Kuljeskelin siinä ja yhtäkkiä näin yhdet pienet kaunoluistimet. Ei sen puolen että meille olis sellaisille tarvetta, kunhan vaan ajattelin katsella niitä söpöjä pieniä kaunoluistuimia.
Kunnes sitten pidin luistinta kädessä ja tajusin että......nehän on meidän luistimet!!!
Siis nämä samaiset luistimet olivat minun ostamat joskus 90-luvun lopulla tyttärelleni joka silloin harrasti taitoluistelua. Taitoluisitimet piti pakata jokainen luistin erikseen omaan topttuun pussiin ja terätkin piti suojata topatulla teränsuojuksella.
Tunnistin luistimet siitä että olivat edelleen minun ompelemissa toppapusseissa ja teränsuojuksetkin olivat tallessa.
Tämä oli kyllä aikamoinen sattuma!! Ei minulle ikinä ennen ole käynyt niin!
Aika hassu yhteensattuma kyllä, vai mitä?

Yhdellä myyjällä oli oikeastaan aika kivoja lastenvaatteita, Monsoon, KikKid, Po.P, jne, mutta vaatteet olivat kuivatettu kuivausrummussa ja siten aika huonossa kunnossa :-( Kutistuneita ja lerpsahtaneita, värit haalistuneita, harmin paikka, sillä olisin muuten häneltä ostanut enemmän vaatteita, nyt ostin vaan H&M takin ja KikKid takin.

- Pikku Myy lautanen 0,10 e


- kaksi kirjaa miehelle yht. 10 (pukinkonttiin)
- verkkarit Adidas 1e (en ole varma onko nämä edes aidot, mutta ei sillä ole merkitystä)


- itselleni siisti t-paita, Line collection, 2e


- HM paita töihin itselleni 1e
- uusi, laput kiini vielä tunika, Lindex, 2e


- kolmet legginsit, Gina Tricot ohuet kiiltävät, farkku legginsit (eivät ole farkkukangasta vaan näyttävät vaan siltä) HM, ja mustat farkkulegginsit KappAhl, kaikki yhteensä 6e


- HM takki, 1e
- Batman aurinkolasit 1e
- KikKid sininen froteepusero koko 110 cm, 1e

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Valtteri 13.3.2011

Viime viikkoisen Jäähalli pettymyksen jälkeen suuntaisin tällä kertaa taas Valtteriin missä löytö apajat ovat ainaskin tähän asti olleet aika hyvät.

Joo, ei tarvinnut tyhjin käsin lähteä.

Löytyi mm. mun microkuiti lattiapesimeen uusia microkuiti pesulevyjä (vai mitä ne nyt on). Kun ei niitä löytynyt enää mistään, kun tuo on sellainen merkitön jonka ostin joskus Cittarista. Mutta ei Cittarista siihen enää löytynyt uusia pesulevyjä.

Pidin itseäni myös aisoissa lelun oston kanssa, ostin "vain" yhden sheriffi auton (samalla myyjällä olisi ollut myös iso salama McQueen helikopteri ja Martti) ja kehittävän pelin.

Tällä kertaa löytyi jopa vaatetta mulle, ihanan mukavat farkku leggarit ja musta toppi.

- Lapin Kulta peili 3e


- aurinkolasit (uudet) 2e
- Louis Vuittoni laukku 1e (ihan varmasti aito ;-))


- Sheriffi auto 3e
- peli 2e
- raikkaan väriset villasukat ja lapaset yhteensä 1e


- Formula-auto t-paita 0,50e
- luuranko paita 1e
- Felix pupu t-paita 0,50e



- 3 kpl lattiapesimen microkuitumopit yht. 5e (uudet)
- Finlaysonin Muumi laukku 1e
- Vendi Muumi mekko koko 80cm 1e
- 5kpl pieniä kirjoja yht. 1e



- toppi koko L 1e
- farkku leggarit koko L/XL 3e
- Vicky Myron & Bret Witter: Kirjastokissa pokkari 2e


- Aino tyhjöpakkaus pussit 2e /kpl
- merirosvo naamiaispuku koko 116cm 4e