Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkivaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkkivaatteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Valtteri 20.3.2011

Taas kerran luotto kirppikselle Valtterille mentiin. Olin tavalliseen tapaan n. klo 8.30 siellä, mutta en meinanut saada parkkipaikkaa!! Vaikka tavallisesti saan vielä jotenkuten parkkiksen, ja tullessa sieltä tulvi jo ulos ihmiset isot Ikea kassit täynnä löytöjä, mietin jo että löytyyköhän sieltä enää yhtikäs mitään kun parhaat palat on jo perattu päältä.
Noh, kyllä mullekin sinne jäi jotain pientä ostettavaa! ;-))

Etsinnässä oli sukkia pojalle, koko n. 27 kun kaikki edelliset sukat ovat jääneet pieniksi. Enkä oikeen ole kauhean halukas maksamaan jotain 7e kahdesta sukkaparista kaupassa, kitupiikki kun olen. Sadevarusteet pojalle oli myös hakusessa, nekin löytyi. Didriksonin kurahousujen vedenpitävyys näyttää hyvältä, mutta se nähdään sitten päiväkodissa. Rukka sadetakki on kun uusi. Toisellakin kauppiaalla oli sadevatteita tarjolla, useampaa eri kokoa, mutta pyysi 8e yhdestä osasta, enpä maksanut.
Toinenkin myyjä pyysi 2e täysin kulahtaneesta ja haalistuneesta H&M paidasta, joo, en maksanut.

Kohta on tulossa arvonta, eli pysykää kuulolla!! Arvontaan tulee jokin kirppislöytö, tietenkin!! (kunhan löydän jotain sopivaa)




- Fenchurch sininen huppari, koko S, 1e (edessä on kimalteleva printti joka näkyy kuvassa huonosti)
- Paul Frank t-paita, koko S, 2e
- pinkki toppi onka voi solmia niskan taakse, H&M, koko S, 0,20e


- Tutta college koko 110cm
- Adidas t-paita ja shortsit (en tiedä onko aito, mutta kivan tuntuinen joka tapauksessa)
- Cars t-paita koko 110cm
- 7 paria sukkia
Kaikki yhteensä 5e



- tuplahiha paita, Bamse, koko 110 cm, 1e
- shortsit, koko 116 cm, 1e
- H&M mustat keväthousut (oliskohan vedenpitävät, vaikuttavat ainaskin siltä, kun uudet) 1e
- farkut, GAP, 1e (takataskussa Salama McQueen merkki) 1e
- Rukka sadetakki ja Didrikson sadehousut 110cm yht. 5e



- Muumi collegepusero, 90cm, 1e
- lasit, Arcoroc, yht. 1e

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Valtteri 9.1.11

Uusi vuosi ja uudet kirppiskierrokset!

Tässä välissä olin kipeänä ja sitten oli joulutauko, jolloin kirppiksillä on hieman hiljaisempaa.
Ennen lähtöä tarkistin vielä nettisivuilta että Valtterissa oli kaikki paikat loppuun myyty (oli silti muutama yksittäinen tyhjä pöytä) mutta Jäähallissa ei ollut loppuun myyty, niin mentiin suoraan Valtteriin.

Sieltä löytyi toppaliivi, mustana, jonka tyttäreni oli saanut joululahjaksi valkoisena. Valkoista en edes haaveilut saavani TAHRATTOMANA kirppikseltä (kun siihen jo 2 päivän käytön jälkeen täällä oli tullut muutama tahra) sen takia ostin sen ihan suosiolla kaupasta. Mustana nyt löytyi, kauluksessa kylläkin meikkivoide tahrat, jotka lähti suunilleen pesussa, sappisaippualla olis lähtenyt varmaan vielä paremmin.
Tytär oli joka tapauksessa ihan innoissaan.

Sitten löytyi myyjä jolla oli tosi paljon merkkivaatteita pojalle koko 110cm, siinä oli Po.P vaatteita (ostin yhden paidan ja se olikin reikänen, plaaah!), Cupcake pusero (oli värit levinneet pesussa, en ostanut), Minymo toppahousut (lahkeista hieman rikki, mutta hintakin vain 1e), mutta paras löytö oli Nova Starin fleece pusero hintaan 3e! Olen useasit katsonut kivoja Nova Starin vaatteita, mutta hinnat on jopa alessa mulle hieman liian kalliita, mutta nyt sitten onnistui (harvoin on Nova Staria kirppiksellä tarjolla).

Pidempään etsimäni Lack hyllyn löysin myös. Eli valkoista lyhyempää tai pidempää Lack hylly oli etsinnässä, nyt löytyi ihan uusi vielä muoveissa oleva, hintaan 5e (uuden hinta n. 10e).

- Minymo ruskeat toppahousut koko 3 (lahkeet hieman kuluneet) 1e
- Polarn och Pyret pusero koko 110 cm(reikiä, plaahh!) 1e



- Nova Star fleece huppari koko 110 cm, 3e



- college huppari pääkalloilla, koko 110cm, H&M 1e
- Spiderman t-paita, koko 110cm, 0,10e
- juhlakengät, koko 28, kun uudet, 2e

- toppaliivi, koko 36, H&M, 2,50e


- kurahousut fleecesisuksella 2e
- raidallinen t-paita, koko 36, hinta 1e

- Popolini vaippakuori, käyttämätön 3e
- pääkallomuki 1e


- Simpsons lehti 0,50e
- Muumi lautanen 0,50e
- pieni kirjanen 0,50e
- Nightmare room kirja 2e


- Ikea Lack hylly, uusi vielä muoveissa, 5e