Näytetään tekstit, joissa on tunniste puma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Vermo 1.7.2012

Vaikka aamulla näyttikin siltä että tulisi sateinen päivä, kun pääsin sitten Vermoon, niin aurinko alkoi paistaa. Eli oli täydellinen sää ulkokirppikselle. Vermoon tullessa, siinä oli jo pitkä jono myyjiä, jotka odottivat että heidät ohjattaisiin paikoilleen ja kaikki eivät edes mahtuneet myymään.

Jo pidempään etsinnässä ollut kirkasvalo lamppu löytyi.Olen jo kerran löytänyt tällaisen lampun kirppiksellä mutta hinta oli vielä aika korkea, 35e. Mutta nyt kun tuli vastaan 5 eurolla, niin ostin sen, niin ei ole niin suuri riski vaikka sitten ei tulisikaan käytettyä.



- Smurffit kirja jossa pitää etsiä Smurffeja, 1e

- Simpsons lehti, 0,50e ja koira kirja (ruotsinkielinen) 2e

- vaippoja läjällinen yht. 4e (kaverille)

- Puma huppari 2e

- kirkasvalolamppu 5e

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Valtteri 19.2.12

Valtterin kirppiksellä oli tänään hieman rauhallisempaa, varmaan johtuen menneillä olevasta hiihtolomasta. Muutama pöytä oli tyhjä, mutta oli silti riittävästi myyjiä paikalla että löysin kaikkea kivaa.

Pisti jotenkin silmään että oli tällä kertaa tosi paljon ihan pieniä vauvanvaatteita myyviä myyjiä paikalla. Niitä meillä ei tarvita eikä kukaan kavereistakaan tartte niitä tällä hetkellä, eli en sillä saralla tehnyt löytöjä.

Vihdoinkin löysin töppöset äitiyspakkaushaalariin, nämä on ollut vuoden 2008 haalarin mukana, mutta ovat toivottavasti samaa sävyä kun 2007 beiget.


- Aito Puma huppari (Puma printti on pinkki), koko S, hinta 4 e


- toppi, koko M, 1e


- pinkit farkkuleggingsit, Vero Moda, koko S, 2e


- Kirja: Kotiapulaiset, hinta 2e
- töppöset äitiyspakkaushaalariin, 0,50e


- ruotsinkielisiä lastenkirjoja, yhteensä 1,50e


- 5 kpl sotakirjoja yhteensä 16e


- Duplo Lego alustat, 2 kpl yhteensä 4e

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Valtteri 29.1.2012

Pitkän tauon jälkeen, tänään taas Valtteriin kirppistelemään.

Kylmää oli ulkona, mutta sisällä kirppishallissa oli mukavan lämmintä, paitsi aina ovien vieressä oli aika kylmää, ei käynyt kateeksi myyjiä joilla oli paikat oven vieressä, siinä kävi jo aikamoinen puhuri joka kerta kun ovi avautui.

Etsinnässä olivat DVD-boksit, mutta niitä ei kovin monta ollut enää klo 9 jälkeen jäljellä. Onneksi olin sen verran ajoissa liikenteessä että yksi boksi löytyi, Sinkkuelämää kausi 3 (ei kuvaa) löytyi hintaan 5e.
Muutenkin DVD:t alkaa jo saamaan kirppiksellä hintaan 1e/kpl. Edullisemmat DVD boksit olen löytänyt hintaan 4e/kpl. Alussa muistelen maksaneeni jopa 5e yhdestä DVD:stä.

Muutama sisustusjuttu Ikeastakin siellä olisi ollut, mutta en nyt jaksanut maksaa 1e kehyksestä joka maksaa Ikeassa 2e. Sitten olisi ollut pieniä Lack hyllyjä hintaan 2e, mutta kun en tiennyt että ovat Ikeassa 6e, niin en ostanut! Samalla pähkäilin mihin laittaisin näitä hyllyjä, en löytänyt mitään fiksua paikkaa. Niin en ostanut. Muutenkin ajattelin vähän hillitä ostokisani kirppiksellä, vähän mutta hyviä juttuja ajattelin nyt ostella :-)


Tällaisia löytöjä tuli mukaan tällä kertaa:

- PUMA urheilukassi 2e, tämä näyttää tässä kuvassa tosi hölmöltä, mutta on luonnossa tosi kivan näköinen. Koska oli ostaessa aika likainen, tinkasin 2,5e hinnan vielä alemmas kahteen euroon. Myyjä totesi että hän ei saanut tätä kassia pesukoneeseen ja pelkäsi että pohja menisi siinä sitten. Sain tämän kassin mahtumaan pesukoneeseen ihan hyvin, ja siitä tuli tosi siisti, eikä pohjakaan mennyt miksikään. Eli loistava löytö! Tämä on siis kunnon iso urheilukassi.


- Ned Flanders hahmo, 0,50e

- tyynyliina 0,50e (näitä tarttee aina)

- farkku-college takki, koko 110-116 cm, Palomino by C&A, 1e

- Zoey M. (Made in Fashionland) farkut, 3e
- tosi löytö tämä Jonathan välikausihaalari, koko 104, hintaan 5e. Meillä on T2H tähtihaalari koossa 104 cm odottamassa, mutta tämä on hyvä kakkoshaalari tai toinen haalari on pesussa. Tässä haalarissa ei ole melkein mitään käytön jälkiä, ihan pienen pientä karheumaa polvissa, siinäpä se.


- Itselleni tuollainen epäsymmetrinen villatakki, Gina Tricot, 3e, villatakki näyttää tässä kuvassa tosi hassulta, mutta oikeasti on tosi kivan näköinen.

tiistai 22. helmikuuta 2011

Valtteri 20.2.11

Tällä kertaa kävin yksin kirppiksellä. Tarkoituksena oli etsiä farkut tytölle joka kulkee myös -20C pakkasissa mieluiten ohuissa legginseissä. Eikä edes mitkään farkkulegginsit, vaan ihan sukkahousujen ohuet legginsit. Salakavalana äitinä nyt yritin etsiä jotkut niin mageet farkut että tyttö pitäisi niitä ihan sen takia koska ovat niin mageet. Neljät farkut löysinkin, josta yhdet tosi tukevaa farkkukangasta olevat, ja toivottavasti tarpeeksi pillit että kelpaavat. Olen jo siinä pisteessä että JO farkkulegginsit, vaikka nekään eivät ole mitkään erityisen paksut, olisi parempi kun ohuen ohuet legginsit *huokaus*. Katsotaan kuinka käy.

Ostin paksut farkut myyjältä joka pyysi niistä 7e, tavallisesti en näin paljon maksa farkuista, mutta nyt ajattelin että voisi kokeilla. Samalla myyjällä oli toisetkin farkut (4e) myynnissä ja lisäksi söpö Snoopy yöpuku (1e). Tarjosin hänelle tästä paketista 10e, ensin hän empi, mutta kun vakuutin hänelle että hän päsisi nyt näin kätevästi eroon näin monesta vaatteesta ja saisi vielä 10e, niin hän oli vakuuttunut että oli hyvä diili! :-D

Isoon kehykseen olisi tarkoitus laittaa juliste. Olen sitä mieltä että ei kannata ostaa kaunista julistetta ja sitten lätkästä se seinään sinitarralla josta se sitten kerta toisensa jälkeen valuu alas ja ajan kanssa vaurioituu ja alkaa näyttää rispaantuneelta jne. Nyt kun laitetaan juliste kehyksiin, niin siinä se pysyy siistinä ja näyttää myös tyylikkäämmältä kokonaisuudelta.


- Ikea Reslig kehys (niin iso että sinne mahtuu juliste) 5e
- Sählymaila Fatpipe, 2e

- T-paita 2e

- kahdet housut 2e/kpl (yhdet jopa sopii mulle)

- Darth Wader Lego paita koko 110 cm, 1e
- Batman t-paita 0,50e
- maastohousut 1e
- haarukka 0,20e


- pinkki t-paita 1e
- possu yöppärihousut 0,20e
- Reebok mustat lenkkarit 2e


- musta Bench huppari 2e
- pinkki Puma t-paita 1e
- Paul Frank t-paita 1e


- kahdet mustat farkut josta toiset farkkulegginsit jossa vetskarit alhaalla
- kesäyöpuku Snoopy
Kaikki nämä 3 yhteensä 10e

- Pieces mustat farkkulegginsit koko S/M 2e
- siniset farkkulegginsit vetskareilla ja kivoilla rypytyksillä 2e

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Valtteri 13.2.2011

Katselin eilen Jäähallin nettisivuilta mikä on kirppiksen laita. Ei ollut edes loppuun myyty, niin mietin että kannattaako mennä, ja päädyin taas kerran Valtteriin. Onko kukaan käynyt viime aikoina Jäähallissa, minkälainen kirppis siellä nyt on??
Viimeksi kun itse kävin syksyllä, niin oli tosi paljon Arabian asioiden myyjiä ja aika hintsusti mitään tavallisia myyjiä jotka käyvät kerran tai pari vuodessa myymään omat roinat pois nurkista.

Valtterissa oli taas lähes joka pöytä myyty (1-2 tyhjää pöytää taisi olla vapaina, ja nekin saattoi täyttyä aamun mittaan). Tavaraakin löytyi ihan kiitettävästi.

Löysin mm. itselleni Reisenthelin easyshoppingbagin, jota olin jo tovin ihaillut. Kassin idea on tosi nerokas, eli se pingotetaan kaupassa ostoskärryn reunoihin klipsien avulla, niin että se avautuu siinä. Eli ei tarvitse pakata kaksi kertaa eikä tarvitse alkaa pitää kauppakasseja auki, vaan voi suoraan lapata ostokset sinne kasiin. Lisäksi sivutaskussa on vielä poleteille tilaa, mukana tulee siis 2 polettia. Koko komeus sujahtaa kätevästi putkiloon silloin kun ei ole käytössä, aivan loistava kassi! Olin jo katsonut sellaista kassia kerran messuilla, mutta sain jonkun piheys-kohtauksen enkä halunut sitä ostaa 5e hintaan. Myöhemmin näin samaisen kassin Stockmannilla hintaan 10e, ja silloin harmitti, ja paljon. Nyt sain oman easyschoppingbagin hintaan 3e!


- Puman musta keinonahkainen laukku 2,50e
- MNG farkut 3e
- pinkki vyö 0,50e



- valkoinen käyttämätön toppi, koko XS, 1e
- pinkki WESC trikoopaita 2e
- hiusväri 2e
- Simpsons DVD boksit 7. ja 8. tuotantokausi, 5e/kpl


- Transformers hahmo 1e
- ruskeat shortsit koko 104 cm, 0,50e
- Ravensburger Colorix peli 1e (vain yksi osa puuttui)
- Starchild tossut 1e
- imut 1e


- pääkallolasi (meillä on näitä jo ennestään) 1e
- Bruce Lee 5 DVD:n boksi 5e
- Reisenthel easyshoppingbag 3e

- Reima kypärämysy 0,50 e
- kissa laatta (tämä menee lahjaksi) 1e
- Transformers lehti (kaupan päälliseksi Transformers lelun kanssa)
- t-paita (tämä sisältää ohuen vaaleanpunaisen raidan ja mietin vielä että tuleeko käyttöön vai ei ;)) 0,50e