sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Myyrmäki 23.5.2010

Todettiin tänään kaverini kanssa että Myyrmäki ON kyllä pääkaupunkiseudun parhaimpia kirppiksiä. Sieltä tekee niin mielettömiä löytöjä ja paljon. Useimmiten loppuu enemmin rahat kun löydöt.

Tällä kertaa löytyi minulle lenkkarit joita olin himoinut jo pidempää. Olin nähnyt näitä SoWhat merkkisiä lenkkareita ihmisten päällä, mutta en koskaan kaupoissa. Näitä on valkoisina ja mustina, ja matalana versiona sekä korkeana. Nyt löytyi valkoiset korkeavartiset ja jopa minun kokoa, ehdottomasti ROCK lenkkarit!

Olisi siellä ollut myös punaiset farkut jossa leopardikuviot, tosi rock oli nekin, mutta sitten ei oikein rohkeus riittänyt ostaa ne ja etenkin että olisin pitänyt niitä, vaikka koko olisi voinut olla oikea.

Nyt jätin väliin pojan vaatteet, sillä meillä taitaa olla niitä ihan tarpeeksi. Ainaskin nyt käytössä olevaa kokoa. Eikä mitään erityisiä helmiä seuraavissa koossa tullut vastaan.

Pitäiskö munkin järjestää tänne blogiin arvonta? Sitten kun on 10 000 käyntiä täynnä? Kertokaa kiinostaisko sellainen! Ja arvontapalkintona tietenkin joku kirppislöytö.


- valtava puinen juna palapeli 2e


- Fisher Price parkkitalo jonka mukana tuli 2 ukkelia ja 4 autoa yht. 6 euroa
- Fisher Price sininen auto 0,20e


- 2 pientä kirjaa 0,10e/kpl
- vihreä Libero laukku kaverille lahjaksi 0,50e
- Så funkar det! kirja 0,50e
- Lego Duplo lohikäärme (on huono kuva) 1e



- isompi ja pienempi Tupperware purkki 3e/kpl (eri myyjiltä)



- college pusero itselle 1e
- farkut 2e
- pääkallo sukat 0,10e



- pääkallolenkkarit SoWhat 5e


- musta-oranssi talvitakki 1e



- palapeli jossa pitäisi olla kaikki osat 3e

perjantai 21. toukokuuta 2010

Myyrmäki 16.5.2010

Myyrmäki kirppis on tavallisesti aina varsinainen kirppisystävän aarrearkku, paratiisi ja löytökeidas.
Niin tälläkin kertaa, mutta hillitsin itseäni sen verran että en ostanut ihan kaikkea, vaan ne ihan välttämättömät.

Etsinnässä oli taas paljon, osa ei löytnyt, mutta sitten löytyi myös juuri sitä mitä etsin. Eli etsinnässä olivat poikien alushousut koska lapsi on oppimassa vaipoista pois, ja silloinhan tarvitaan alushousuja. Tavallisesti kaupassa alushousut maksavat n. 1-3 e/kpl. Ajattelin että katson nyt jospa kirppikseltä löytyy siistikuntoisia, jos ei käyn sitten kaupasta ostamassa.

Eipä tarvinnut enää lähteä kauppaan. Ensin löysin kaksi pakettia, yhden missä oli 3 Benettonin alushousuja ja toinen jossa 2 tavallista, ne oli 1e paketti. Sitten tuli vastaan yksittäiset alushousut hintaan 0,20e.

Sitten löytyi myyjä jolla oli iso laatikko täynnä tyttöjen sukkahousuja, sukkia ja tyttöjen ja poikien alushousuja. Kun kyselin hintaa niin ilokseni myyjä ilmoitti että alushousut ovat 0,10e/kpl. Sillä hinnalla kannatti jo penkoa koko loota perinpohjin mitä myös tein. Sieltä sitten löytyi 20 kpl siistejä poikien alushousuja ja myyjä vielä antoi paljousalennusta, että nippu maksoi enää 1,50e!
Se oli kyllä päivän paras löytö!! Eli hyödyllinen ja hinta-laatusuhde ehdottomasti kohdallaan.

Myös mustia pöytätabletteja 8 kpl yhteishintaan 0,20e oli tosi megalöytö, sillä edelliset mitkä meillä oli, olivat pesuissa haalistuneet niin pahasti että olin ne jo laittanut kierrätykseen. Nämä pöytätabletithan maksavat kaupassa n. 3-5 e/kpl, mikä minusta on aikamoinen hinta noin pienestä kangaspätkästä.

Tyttäreni suureksi iloksi löysin myös erittäin hyväkuntoiset Reebok lenkkarit, ei nyt niin hienot kun ne mitkä ostin aikoinaan ballolta mutta kivat silti (nyt varmaan ballo tai ballon sisko on vähän kade näistä ;-D).

Olis siellä vielä ollut Leningrad Cowboys DVD Boksi, mutta hinta 20e (mikä nyt sinänsä ei ollut paha, mutta silti oli siinä vaiheessa jo rahat lopussa) esti mua silti ostamasta, etenkin kun olin jo ostanut CD boksin, niin se sai tältä kerralta riittää.

Ostin sitten Puma lenkkarit pojalle, mutta vasta kotona tajusin että eivät ole aidot, harmi, sillä jos olisin tajunut sen, en olisi maksanut niin paljon niistä.


Tässä löydöt:
- Muumi fleecetakki koko 86 hinta 0,50e
- Muumi palapelit yhteensä 2e
- ruotsinkielinen kirja ja pikku kirja yht. 1,50e



- Batman college puku 2e
- Teräsmies college 1,50e
- Puma lenkkarit (eivät taida olla aidot) 5e
- 8 kpl mustia pöytäsettejä yht. 0,20e



- 20 kpl alushousuja 1,50e yhteensä
- 3 kpl Benetton alushousuja yht. 1e
- 2 kpl alushousuja yht. 1e
- 1 kpl alushousuja 0,20e



- Reebok liilat lenkkarit 10e
- Leningrad Cowboys CD Boksi 5e



Funde auf deutsch:
- Muumi fleecejakke in Gr.86 nur 0,50e
- Muumi puzzles zus. 2e
- schwedisches Kinderbuch und Pixibuch 1,50e
- Batman Sweat Set 2e (Gr. 98)
- Superman Sweat 1,50e (Gr.90)
- Puma Turhschuhe in Gr.26 (sind wohl nicht echt) 5e
- 8 Stk schwarze Tischsets 0,20e
- 20 kpl Unterhosen für Jungs 1,50e
- 3 Stk. Benetton Unterhosen 1e
- 2 Stk. Unterhosen 1e
- 1 Stk Unterhosen 0,20e
- Reebok lila Sneakers 10e
- Leningrad Cowboys CD Box 5e

torstai 13. toukokuuta 2010

Vaatepostaus

Noniin, nyt kun kaikki muutkin postaa kesävaatteista, niin minäkin. :-D

Eli kävin Kampissa, ja siellä kuuluisa Po.P jossa oli nyt muuttomyynti. Kovasti kaikki näytti hehkuttavan sitä, eli jopa -70% piti olla. Joopa joo, seinällä oli sellainen lappu että on muka -40%, -50% ja -70%. Mutta oikeesti kun pääsin sitten siihen yhteen telineeseen jossa oli ale vaatteet, niin siinä olikin sitten vaan -30%, 40% ja 50%. Tunsin itseni huijatuksi, lievästi sanottuna. Koot oli vähän sitä sun tätä, ja vaatteetkaan eivät jotenkin iskeneet minuun.
Eli eipä ollut kovin kummoista kuuluisassa Po.Pissa.

Sitten keväisin Tarjoustalossa, ja siellä oli sitten jo alennetut vaatteet vielä -50% kaikki. Oli 3 isoa rekillistä vaatetta ja hinnatkin oli mielestäni huomattaavsti kivempiä. Ostin sitten tällaiset:

MiniStars shortsisetit, alkuperäinen hinta 9,99e, alessa 5,00e ja nyt enää 2,50e per setti. Otin yhden koossa 90cm ja yhden koossa 100cm. Eli isompi jää varmaan myös ensi vuodeksi.



Parasta näissä on, paitsi että ovat mielestäni kivan näköiset, jos nyt käy niin että poika syö mansikoita tai suklaajäätelöä nämä päällä, läsähtää keskelle kuralammikkoa, tms, eikä tahrat enää lähde, eipä hirveesti harmita.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Valtteri 9.5.2010

Myyrmäki pitää nyt vielä vähän taukoa, mutta jatkuu ensi viikolla. Sitä odotellessa käytiin sitten kaverin kanssa Valtterissa.

Kävi sitten vähän huonosti pari kertaa, ekaksi joku osti nenäni edestä Adidaksen laukun 2eurolla. Noh, se nyt ei niin kovasti harmittanut, ajattelin että lapsukaiseni voi ensi kerralla vaikka tulla itse mukaan ja valita laukkua itselleen, kun en minä tiedä mistä se tykkää ja mistä ei.
Mutta sitten harmitti ihan oikeesti, sillä nenäni edestä yksi mummeli osti Tupperboksin hintaan 50 senttiä, ja se harmitti ihan oikeesti!! Siis argh, miksi mä olin puoli sekunttia liian hidas?!?!? Oikeesti, otti päähän aika rankasti, teki mieli repiä se boksi mummelin käsistä ja tunkea ne rahat myyjän kouraan. Mutta koska olen suht. hyvin käyttäytyvä ihminen, niin kävelin vaan eteenpäin manaillen itsekseni.

Myynnissä olisi ollut prätkähiirien huoltorekka hintaan 5e. Mutta tämä rekka sisälsi tosi paljon pieniä osia, ja kuvittelin miten nämä pienet osat leviää meidän kämpässä ja totesin että en halua alkaa niitä keräämään jatkuvasti. Eli se jäi sinne, mutta prätkähiiren ostin, valitettavasti prätkät oli jo myyty :-(

Näin myös Tripp Trapp tuolin Valtterissa, hintaa oli 80e, mikä minusta oli aika paljon. Etenkin kirppishinnaksi. Sillä kirppiksellä useimmilla on kait käteistä mukana vaan vähän, eikä noin isoja summia, vai onko??

Minulla on ollut jo jonkin aikaa projektina että hankkisin käytetyn Tripp Trappin toista kautta, mutta siitä enemmän sitten jos tämä toteutuu.


Tällaisia löytyi:
- Lindexin pusero 1,50e


- pikkuautoja 5 kpl yht. 1e
- Fisher Price Little People hahmo 0,20e
- Prätkähiiri 1e
- Lassietec kevät hanskat 1,50e
- miekka jossa äänieffektit 1e
- ruutupaita 0,50e



Funde vom Flohmarkt Valtteri:
- Lindex shirt 1,50e
- kleine matchbox Autos 5 Stk zusammen 1e
- Fisher Price Little People Figur 0,20e
- Biker Mice from Mars Figur 1e
- Lassietec Handschuhe für den Frühling 1,50e
- Schwert mit Soundeffekt 1e
- Holzfällerhemd 0,50e

Ei mennyt ihan niin kun Strömsössä!

Ok, myönnetän nyt tässä, en ole mikään kummoinen kokki!
Eli tein tonnikalakastiketta. Reseptissä luki että siinä pitäisi käyttää kasvipohjaista Creme Fraicheä. Koska minua aina moititaan siitä että otan kaiken niin kirjaimellisesti resepteissä, ajattelin nyt kerran vähän improvisoida. En paljon, mutta ihan vähän. Laitoin sitten maitopohjaista Creme Fraicheä, ei kait se nyt niin tarkkaa ole. Joo, tällä kertaa oli....sillä reseptissä luki myös että kastiketta pitää hauduttaa kannen alla.

Tällaista siitä sitten tuli:



Tuossa näkyy vaan kuinka jotenkin tuo Creme Fraiche erotteli ittensä eri osiin ja jäljelle jäi rasva ja se mikä tässä ei oikein näy, eli paloi pohjaan.
Noh, oli se ihan syötävää silti, kunhan ei rapsutellut kattilan pohjaa.....

Että semmosta tällä kertaa.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Myyrmäki 25.4.2010

No niin, ja nyt taas kirppikselle, THE kirppikselle.
Oltiin taas paikalla klo 9 ja vaikka ei nyt mitenkään hirveästi hidasteltu tai katsottu samoja pöytiä uudestaan, oltiin valmiita vasta klo 13. Tämä on ihan tavallista Myyrmäessä. On sen verran iso ja hyvä kirppis.

Tällä kertaa en ostanut taas kaikenlaista kavereille, sukulaisille ja tutuille. Mulla on vähän paha tapana tehdä. Nalle Puhia kaverilleni joka kerää niitä, vauvan vaatteita kaikille sukulaislapsille (koska vauvan vaatteet ovat niin ihania ja äitiyspakkausvaatteet ovat ulkomailla niin erilaisia ja täällä niin edullisia) ja kaikille muille jota keksin.
Ostatteko muutkin lukijat kirppiksiltä muille tavaroita? Kelpaako näille muille kirppistavarat vai nyrpistelevätkö he nenäänsä ja heille pitää keksiä "peitetarina"?

Sen sijaan löytyi tosi hyvin lastenvaatteita. Myös ensi talvelle löytyi talvivaatteita.
Siinä kun katselin vaatteita, tuli toinen nainen joka halusi kait ostaa näitä takkeja. Hermostuin tästä niin että ostin jo sen takia että tämä toinen ei saa niitä takkeja. Ja sehän kostautui, sillä ahneella on paskanen loppu, en ehtinyt katsoa takkia sen tarkemmin kun vaan kahmin sen, ja koko on liian pieni sekä yksi nappi puuttuu, pläh! Noh, opinpa ainaskin että ei kannata ahnehtia :-D

Myös pidempään jo etsinnässä olleet prätkähiiret löytyivät, jotka ovat meillä ihan ykkösjuttuja. Yhdessä supersankareiden kanssa.

- auto muistipeli, kaikki kortit tallessa, mutta jotkut nakerettu 1e
- kaksi prätkähiiriä ja prätkä 1e
- erilaisia pieniä supersankareita n. 0,10e ja 0,20e/kpl
- poliisiauto 1,50e
- 2x ruotsinkielisiä lastenkirjoja (hieman nurkat nakerettu) 0,20e/kpl



- 2-osainen kevätpuku (takapuolessa pieni reikä) 1e



- Spiderman t-paita 0,50e
- hihattomia t-paitoja 3kpl 0,50e/kpl
- shortsisetti ihanalla VW Kleinbus printillä (kuului pakettiin joka oli yht. 15e)
- Superman 0,20e


- Esprit flanellipaita vetskarilla (osa pakettia)
- farkut resorivyötäröllä (osa pakettia)
- collegepuku Spiderman (osa pakettia)
- pääkallo päähine 0,50e



- ruskea Lindex talvitakki koko 110cm (osa pakettia)
- ruskeat ulkohousut H&M 98cm (osa pakettia)
- vihreä takki koko 86cm (osa pakettia)


- Adidas lenkkarit minulle 3e
- Superman yöpuku koko 92cm (osa pakettia)
- Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly 3e


Es war wieder Zeit für den besten Flohmarkt in Helsinki und Umgebung, der Myyrmäki Flohmarkt in Vantaa. Dort ist eine ganze Sporthalle voll mit Flohmarkt, und die allermeisten sind einfach Leute die zuhause mal ausgemistet haben und ihre Sachen nun loswerden wollen.
Das haben wir gefunden:
- Memory mit Autos, alle Karten vorhanden, aber einige sind etwas angeknabbert 1e
- 2x Bikermice vom Mars, eine sogar mit Motorrad, zusammen 1e
- verschiedene kleine Superhelden ca. 0,10e und 0,20e/Stk
- Polizeiauto 1,50e
- 2 kleine Kinderbücher auf schwedisch (etwas angeknabbert) 0,20e/Stk
- Hose und Jacke für den finnischen Sommer (die Hose hat ein kleines Loch) zusammen 1e
- Spiderman T-shirt 0,50e
- 3x ärmellose Shirts 0,50e/Stk
- T-shirt und Shorts Set mit Kleinbus Bild als Teil eines grösseren Sets an Klamotten die zusammen 15e gekostet haben)
- Superman Figur 0,20e
- Esprit Flanellshirt (Teil des Sets)
- Jeans (Teil des Sets)
- 2-Teiler mit Spiderman (Teil des Sets)
- Kopfbedeckung mit Totenköpfen 0,50e
- braune Winterjacke von Lindex (Teil des Sets)
- braune Frühlingshose von H&M (Teil des Sets)
- grüne Winterjacke von H&M (Teil des Sets)
- Superman Schlafanzug (Teil des Sets)
- Adidas Turnschuhe für mich 3e
- Buch von Arto Paasilinna: Rietas rukousmylly 3e

Ich freue mich übrigends auch über Kommentare und Fragen auf deutsch!

Kanavatyö punatulkku oksalla

Viime viikolla kirppikseltä ostettu kanavatyö on valmis. Tällainen siitä tuli:



Tämä oli jo vähän aloitettu kun ostettiin, eikä tämä nyt kovin vaativa ollut. Vähän tuli pihlajanmarjoista kulmikkaita, muuten ok.