maanantai 28. syyskuuta 2009

Myyrmäki 27.9.09

Taas oli Myyrmäkikirppis, ja sinne siis.

Tapasin siellä sitten tietämättäni Tuusiksen, jonka tunnistin vasta kun luin hänen blogistaan että oli ollut siellä, kun katselin samoja rattaita mitkä hän sitten osti. Meillä ei olis ollut mitään käyttöä rattaille koska meillä on täysin toimivat rattaat(hokee vaunufriikki mantraansa). Rattaat olisivat kyllä olleet tosi edulliset, vaan 40e, ja siis uudehkot Emmaljungat josta vaan renkaat irtoilevat. Mutta oikeesti, emme tarvii niitä (jatkaa mantransa hokemista) siksi jätin ne suosiolla Tuusikeslle :-)

Halli oli tällä kertaa jo ihan loppuun myyty, siltä se ainaskin näytti, en minä ainaskaan mitään tyhjiä paikkoja siellä nähnyt. Ihmiset ovat kait saaneet itsensä niskasta kiini ja ovat kooneet kirppistavarat ja lähteneet myymään ennen kun Myyrmäkihalli menee taas muuhun käyttöön.

Tällä kertaa ostin jopa itselleni 2 paria kenkiä, koska ajattelin että jospa saisin töitä (ainahan voi haaveilla) niin olis sitten toimistokengät. Tavallisesti ostan vaan muille, enkä itselleni, mutta nyt ajattelin myös kerran itseäni.

Harrikan pussilakanat ostin vaikka meillä onkin tuplapeite. Mutta niistä voisi yhdistää sellaisen ison pussilakanan. Pitää nyt katsoa.

Siellä oli taas nämä pari ammattilaista joita aina näkee, eli yksi nainen joka myy leluja ja sitten vanhempi pariskunta joka myy jotain nahkaisia käsilaukkuja. Tämä vanhempi pariskunta on ollut siellä myymässä näitä samaisia käsilaukkuja jo ihan siitä saakka kun olen käynyt Myyrmäkikirppiksillä eli joskus varmaan 10 vuotta sitten.

Olis siellä ollut myös vaaleanpunainen pieni Muumi fleecepuku, jossa vielä laput kiini. Mutta en sitten raaskinut ostaa, kun oli 5e, mikä sekään ei mikään kovin kallis olis ollut.

Kirppiksen jälkeen en sittenkään lähtenyt Pandakirppikselle, vaikka ensin suunittelinkin niin.


Tällaista sieltä tällä kertaa löytyi:
- pikkuautoja, sellaisia hieman isompia monta kpl yht. 2e
- Harrikan pussilakanat 2 settiä yht. 4e
- itselle kivat saapikkaat pienellä korolla 1e
- toiset korkokengät itselle 3e
- Pupu Tupuna kirjat 2 kpl 0,50e/kpl (toinen ok kuntoinen, toisessa hieman repeytyneitä sivuoja)
- Gulliver talvikengät koko 25 (ovat kyllä isomman oloiset) 2e
- Zaran harmaat housut 0,50e
- musta pusero koko 86, sekin vain 0,50e
- musta H&M huppari koko S, 2e
- kirja jossa äänet 1,5e
- valkoinen frotee aluslakana 0,50e (tosi siisti)
- Julbo aurinkolasit, ruskea-turkoosit, 1e
- Muumi sukat 0,20e
- pallo palapeli 1e



Funde auf deutsch:
- Autos mehrere und etwas grössere alle zusammen 2e
- Harley Davidson Bettwäsche, 2 sets insgesamt 4e
- ein Paar schwarze Stiefelchen für mich 1e
- ein Paar schwarze Schuhe mit Absatz für mich 3e
- Pupu Tupuna Kinderbücher 0,50e/Stk
- Gulliver Winterschuhe in Gr. 25 für 2e
- hellgraue Hose von Zara 0,50e
- schwarz-grauer Pulli in Gr. 86 für 0,50e
- schwarzer Kapuzenpulli in Gr. S für 2e
- Buch mit Geräuschknöpfen 1,50e
- weisses Froteespannbettlaken 0,50e
- Julbo Sonnenbrille in braun-türkis (Kindergrösse) 1e
- Muumin Socken für 0,20e
- Puzzle Ball 1e

2 kommenttia:

Tuusis82 kirjoitti...

Itseasiassa: jos saan vielä kiusata, tingin ne 35€! mutta jos lohduttaa, ei ne uudenveroiset ole, kaikki renkaat huonoja, yksi rikki, ja ne on vuosimallia 2002... mutta ne menee meillä päikkärikäytössä hyvin.

Ens kerralla kyllä vedät mua hihasta! ja mennään yhdessä sit sieltä pandakirppikselle =) tai kahville? mä en tajunnut sitä pandakirppistä vaikka kun haein rahaa niihin 200€ toisiin emmaljungiin, ajoin ohi.

zanne kirjoitti...

Kyllä nämä rattaat ovat teillä ihan hyvässä kodissa, mä en oikeesti olis tehnyt niillä mitään, vaikka olis miten edulliset. Ja mies olis repinyt pelihousunsa jos olisin jotkut rattaat vielä raahanut kotiin :-)

Eli ihan ok että päätyivät teille eikä meille :-)

Mä en kyllä välttämättä tunnista sua kirppiksellä. Muutenkin katson siellä vähemmän ihmisiä kun olen niin nenä kiinni myyntipöydissä :-)