perjantai 11. maaliskuuta 2011

Jäähalli 6.3.11

Koska Jäähalli oli loppuunmyyty ajattelin että eiköhän siellä ole sitten paljon myyjiä ja varsinkin hyviä löytöjä. Eipä oikeen ollut. Koko reissu oli aikamoinen pettymys. Siellä oli paljon vanhempia naisia myymässä jotain omia vaatteitaan (sellaisia jotka, jos itse olisin koskaan sellaisia omistanut, olisin heivannut jo 10 vuotta sitten UFF laatikkoon) ja muuta roinaa jota ei kukaan oikeen halua.
Oli myös ylihintaista, kuten Kivat villapuku hintaan 7e (en maksa noin paljon, olen tavallisesti maksanut villapuvuista n. 0,50-2e) ja kaikkea muuta ylihintaista roinaa.

Muutama lastenvaatemyyjäkin oli seassa, mutta meille ei nyt ollut mitään oikeen. Aikuisten vaatteista puhumattakaan.
Ehkä tämä oli huonoa tuuria, tai nyt ei vaan löytynyt oikeen mitään sen kummosempaa.

Tällaiset kummiskin löysin:
- Ikea lehtikotelo 1e
- 3 kerää mustaa Novita Katja lankaa yhteensä 1,50e
- 2 Jaska Jokunen kirjaa yht. 1,50e (nämä menevät kaverille)




Muutama viikko sitten kävin taas Kehä 3 kirppiksellä, tai siis, mun piti mennä sinne, mutta ei sitä enää ollut. Oli sulkenut ovensa, olipa harmi :-(
Eipä sekään ehtinyt olla paikallaan vaan n. 2 vuotta.

5 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Ai toi kehäkirppis on lopettanu?! ei se tosiaan kauan pystyssä ollut. En mikään vakiovieras siellä ollut, mutta silloin tällöin kävin.

zanne kirjoitti...

Joo, harmin paikka, sillä aina kun käytiin Puuilossa, piipahdin siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Hey,

ich lasse dir einfach über deinen Blog ganz liebe Grüße da.

Ich habe am Wochenende sehr an dich gedacht, als Jo seinen Helm aufsetzte. Ich glaube, der würde auch ganz gut zu euch passen: http://static.letsbuyit.com/filer/images/de/products/original/139/69/kids-skate-helm-fraction-matte-blackwhite-paul-frank-skull-13969239.jpeg .


Ich drück dich und hoffe, dass wir uns mal wieder irgendwo erreichen. Forum scheint wohl verloren zu sein.

Ich drück dich!
Bina

Onaha kirjoitti...

Mietin kanssa meneväni tuonne, mutta ihan ok varmasti etten sitten mennyt :)

zanne kirjoitti...

En mä tiiä, mä en nyt vaan löytänyt mitään, ehkä joku muu sitten löysi, en osaa sanoa.