sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Valtteri 26.4.09

Koska tänään oli jäähallissa SEXhibition, niin siellä ei ollut kirppistä. Eli piti mennä Valtteriin.

Ja siellä olikin sitten täysi kuhina päällä! Paljon oli myyjiä, siis ihan näitä tavis-ihmisä jotka vaan myyvät tavaransa pois, päästääkseen niistä eroon. Myös ulkona oli jo ihan täyttä, nyt kun säät sallii, eli tänään kun ei edes satanut.

Sinne jäi ostamatta vaikka mitä. Siis kun pöydät siellä vaan notku tavaraa. Siellä oli iso jätesäkillinen jossa oli vauvan vaateetta 0,10e/kpl, mm. meilläkin oleva äitiyspakkauksen toppahaalari. Ja lokerolautanen, Arcorocin Octime astiastoon kuuluva, mutta mietin että mihinköhän sellaista voi käyttää??!!?

Kierrellessä ympäri kirppistä, yhtäkkiä meille kaverini kanssa tulvi nenään makkaran suloinen tuoksu. Singahdimme silmänräpäyksessä ulos, ja tottahan toki, MAKKARANPAISTO TELTASSA OLI TAAS MAKKARAA!!! Eikä niitä pizzapaloja ollut enää myynnissä, enkä usko että kukaan niitä ylikalliita pizzapaloja jää kaipaamaan...

Päivän löydöt:
- Nokian siniset kumpparit, koko 23, vain 3e (nämä ovat melkein kun uudet)
- Ikean iso Trofast laatikko 1e
- Pucca T-paita, Only, 1e
- Nightmare Room - kirjoja 3kpl yht. 2,50e
- muita kirjoja 1 - 0,50e kpl
- Imse Vimse kuori 0,50e
- college huppari itteleni, 6e
- koira kehys 0,20e
- Nalle Puh lautanen 0,50e
- farkku caprit 2e (ja taas kerran liian pienet....)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hallihallo,

ich übe gerade Finnisch. Also ich versuche, zu verstehen, was du da so erstanden hast :-P . Najaaaaaaa ... ist nicht so einfach.
Du bist übrigens wirklich DIE Flohmarktqueen. Sieht man ja ;-) .

Liebe Grüße,
Bina

mamas kram kirjoitti...

Hei
Ich wollte dich gerade fragen, ob du denn die Dinge auf den Fotos kaufst oder verkaufst. Aber dank Binas Kommentar wurde mir diese Frage ja soeben geklärt.
Na, dann bist du aber eine fleissige "Flohmarktgängerin". Tolle Sachen hast du dir erstanden!
Liebe Grüsse
Doris