sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Valtteri 23.1.2011

Tänä viikonloppuna ei edes ollut Jäähallin kirppistä, mutta outoa on että Jäähalli ei ole vielä kertaakaan ollut loppuunmyyty tänä vuonna. Mistäköhän sekin johtuu??
Oikeastaan tykkään Jäähallin kirppiksestä noin paikkana sillä se on avara, käytävät ovat leveät ja se on valoisa paikka jossa voi hyvin tarkastella tavaroita. Lisäksi vessat ovat siellä suht siedettävät, toisin kun Valtterissa.

Aika alussa löysin sitten myyjän joka myi tyttärensä vaatteita jotka olivat juuri sopivan kokoisia minunkin tyttärelleni. Sieltä löytyi iso läjä vaatteita hintaan 5e.
Itselleni ei nyt löytynyt mitään vaatteita, oli vain XS, S ja pieniä M-kokoisia vaatteita tarjolla.

Löytyi taas 2 kpl Arcroc pieniä kippoja, näin pieniä minulla ei ollutkaan ennen. Niihin voi laittaa sitten jotain pientä ruokaa, tosi kivat.

Osa lastenvaatteista oli taas tahraista, ylihinnoiteltua tai sitten sopimatonta, eli sama virsi kun aina ennenkin :-) Yhtä Rukan sadetakkia jäin miettimään, olisko sekin pitänyt ostaa, vihreiden housujen kaveriksi. Mutta kun takki oli punainen, niin väri vähän tökki, eli jäi ostamatta.

Tällaisia löytyi:

- Spiderman paita 1e (koko 104 cm)
- vihreä pääkallo college 1e (koko 110cm)
- 5 kpl alushousuja yht. 1e (koko 110)




- KVK taskuvaippa 1e (koko M)
- Imse Vimse harkkahousut 2e (koko 11-15kg)
- Igu Lee vihreä sisävaippa 2e (koko L)
- Muksut vihreä taskuvaippa 1e (koko L-XL)



- college pusero koko XS
- tumman ruskea trikoopaita koko XS, Gina Tricot
- Paul Frank t-paidat (en tiedä onko aidot)

- Paavo Pesusieni toppi
- yöpuvun housut koko XS
Kaikki nämä, eli tämä kuva sekä edellisen kuvan vaatteet yhteensä 5e.

- H&M collegehuppari 1,5e
- silmämeikin poistoaine 0,50e
- Eemeli DVD 2e
- Prätkähiiri DVD 3e


- Muumi college pusero koko 92cm 2e (menee lahjaksi)
- musta kassi 2e
- 2 kpl Arcoroc pieniä kippoja yhteensä 1e


4 kommenttia:

Chef kirjoitti...

Heips!

Sulle ois mun blogissani tunnustus, jonka voit käydä halutessasi hakemassa :)

Kivanhintaisia vaippoja ja söpöt apinapaidat :)

zanne kirjoitti...

Kiitos miljoonasit Chef tunnustuksesta!!

Vaipat ovat yhdelle kaverille, kestoilua kun pitää aina tukea!! :-)

claudia kirjoitti...

So schön, das Mummin Shirt!!!

zanne kirjoitti...

Claudia, das Muumin Shirt ist für meine kleine Nichte in Deutschland! :-)