sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Valtteri 27.2.2011

Jotenkin tänään oli epäonninen kirppispäivä. Useat jutut mitä ostin eivät olleet ihan kunnossa.
Ensin näin kivan Ed Hardy collegehupparin, olin jo ostamassa sitä kun sovitin vielä päälle, hintakin oli vaan 2e (oli kyllä hieman haalistunut, mutta se ei haitanut mua) mutta sitten sovittaessa huomasin että hihojen resorit olivat paikoin puhkikuluneet. En mä nyt sentään ihan noin kulunutta osta.

Sitten ostin kivan valkoisen Spiderman hupparin, vasta kotona huomasin että vetskari on vähän rikki alaosasta. Maksoin siitä kummiskin 2e, ja harmitti kyllä aika lailla, kun tavallisesti maksan vaan n. 0,50-1e collegepuseroista, mutta tuo oli sen verran hyväkuntoinen muuten ja ajattelin että olisi ollut mieluinen pojalle. Joo, eipä tulekaan käyttöön.
Ostin myös yhdet housut hintaan 0,50e ja niissä on reikä (palkeenkieli) ja lahkeet kuluneet. Noh, se ei niin paljon harmita, sillä palkeenkielen päälle voin ommella jonkun kivan merkin ja hintakin oli sen verran alhainen että voin vielä jotenkin hyväksyä tämän.
Viimeinen epäonninen tavara oli tosi hauska poliisi valo. Myyjällä oli näitä 2 kpl myynnissä. Ajattelin että ostan yhden. Just kun olin maksanut lampun, katsoin toista lamppua, ja koska se oli koskemattoman näköinen, niin otin sen. Ainut vaan että siitä puuttui muuntaja, joka oli ekassa paketissa mukana. Mutta mistä saatoin tietää että muuntaja ei ollut mukana, kun pieni pahvilaatikko laatikon sisällä oli siinä, ja oletin tietysti että muuntaja oli siinä. Luulen että tätä myyjäkään ei tiennyt että tämä muuntaja puuttui. Nyt yritän keksiä jostain toisen muuntajan tähän, tavallisesti niitä pyörii meillä joka nurkassa kun niitä ei tartte, mutta nyt kun tarttis ei tietenkään löydy mistään, grrrr.

Toisaalta taas, ajattelen että olen jo säästänyt aivan älyttömästi kun olen ostanut vaikka mitä tavaroita kirppiksellä, että nämä epäonniset ostokset nyt ei niin paljon paina vaakakupissa. Silti kyllä harmittaa.

Sen sijaan täysosuma oli Svea pipo ja lapaset esikoiselle, joka oli tosi innoissaan näistä.



- hiiri 1e
- Onlyn maatuska paita 0,50e
- koira kirja "Ymmärrä koiraasi - 100 vinkkiä" (Roger Tabor) 3e
- American Choppers kausi 1 ja 3 lisä DVD:tä yhteensä 10e



- Spiderman huppari 2e
- musta paita tribaali kuviolla 0,50e
- maastokuvioiset housut (näissä oli reikä) 0,50e
- mustat shortsit 0,50e
- Snoopy paita 0,50e
- Poliisi lamppu 3e



- vaaleanpunainen Svea pipo 2e
- valkeat Indiskan lapaset 2e
- musta pääkallo pipo 0,50e
- harmaat FIX lapaset 0,50e



- H&M huppari koko 36 (taitaa olla uusi tai ainaskin tosi vähän käytetty) 1e
- farkut Gina Tricot (koko 27'') 3e

Ilman kuvaa musta helma lakana, 2e.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kivoja löytöjä.harmo että osa oli viottuneita:/
mää huomasin sun sähköpostin vasta kymmenen aikaan ja juu kyllä muaki harmitti etten kerenny mukkaan:( oi ollu oikein lastenhoitajakin paikalla.no seuraavalla kerralla sitte!!!

Ballohedi

zanne kirjoitti...

Voi harmi että et päässyt mukaan :-( Noh, joku toinen kerta sitten! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kävelin muuten just sen poliisivalomyyjien pöydän ohi, kun ne kaivelivat sitä toista valoa siihen näytille.
Piti kahvin jälkeen mennä vielä katsomaan niitä, mutta unohdin. Harmi, että sulla oli huono tuuri tänään Valtterissa:(.

zanne kirjoitti...

Noh, aina välillä sattuu huonompia päiviä :-(

Reikäiset housut ovat jo saaneet jatkosuunitelman että saanpahan ainaskin siihen laitettua kivan ompelumerkin jolle olin etsinyt paikkaa ;-))

Onaha kirjoitti...

Joo, aina välillä sattuu huonompi tuuri :(
Toi spiderman-hupparikin olis muuten ollut mahtava!