sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Valtteri 26.4.09

Koska tänään oli jäähallissa SEXhibition, niin siellä ei ollut kirppistä. Eli piti mennä Valtteriin.

Ja siellä olikin sitten täysi kuhina päällä! Paljon oli myyjiä, siis ihan näitä tavis-ihmisä jotka vaan myyvät tavaransa pois, päästääkseen niistä eroon. Myös ulkona oli jo ihan täyttä, nyt kun säät sallii, eli tänään kun ei edes satanut.

Sinne jäi ostamatta vaikka mitä. Siis kun pöydät siellä vaan notku tavaraa. Siellä oli iso jätesäkillinen jossa oli vauvan vaateetta 0,10e/kpl, mm. meilläkin oleva äitiyspakkauksen toppahaalari. Ja lokerolautanen, Arcorocin Octime astiastoon kuuluva, mutta mietin että mihinköhän sellaista voi käyttää??!!?

Kierrellessä ympäri kirppistä, yhtäkkiä meille kaverini kanssa tulvi nenään makkaran suloinen tuoksu. Singahdimme silmänräpäyksessä ulos, ja tottahan toki, MAKKARANPAISTO TELTASSA OLI TAAS MAKKARAA!!! Eikä niitä pizzapaloja ollut enää myynnissä, enkä usko että kukaan niitä ylikalliita pizzapaloja jää kaipaamaan...

Päivän löydöt:
- Nokian siniset kumpparit, koko 23, vain 3e (nämä ovat melkein kun uudet)
- Ikean iso Trofast laatikko 1e
- Pucca T-paita, Only, 1e
- Nightmare Room - kirjoja 3kpl yht. 2,50e
- muita kirjoja 1 - 0,50e kpl
- Imse Vimse kuori 0,50e
- college huppari itteleni, 6e
- koira kehys 0,20e
- Nalle Puh lautanen 0,50e
- farkku caprit 2e (ja taas kerran liian pienet....)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Jäähalli 19.4.09

Tänään sitten taas loppuunmyyty jäähalli.

Päivän todellinen löytö oli Brion junarata, radassa on sen verran osia että siitä saa kahdiksikon ja siitä jää vielä jäljelle osia. Eli käyriä osia on 21 kpl, junanvaunuja on 8 ja 3 veturia sekä siltaosat ja pitkä ja lyhyt suora osa. Tästä on hyvä jatkaa Brion junaradanosien keräilyä.
Oli siellä myös kestovaippoja, jotain Imse Vimse kuoria ja vanhan mallisia flaneletteja sekä Popolinin ja Mothereasen kuoret. Mutta kun meillä ei tarvita niitä, niin jätin sinne.
Myös hammasharjat oli tosi löytö, siis...kuulostaa ehkä ällöltä ostaa hammasharjat kirppikseltä, mutta kyse oli nyt yksittäispakatuista sähköhammasharjan harjoista. Nämä harjat maksavat uutena ihan törkeesti, huomattavasti enemmän kun tavallinen hammasharja. Ja kun nyt löytyi meidän sähköharjaan sopivat harjasosat, ostin ne heti.
Sitten yhdellä myyjällä oli yhtä hyvä vaatemaku kun mulla, sillä oli pelkästään mustia vaatteita myynnissä!! Ja olin kuulemma eka joka kehui hänen hyvää vaatemakua, muut olivat kauhistelleet synkkää värimaailmaa.

Tässä tarkka löytölista:
- Brio junarata 8e koko setti
- 2 mustaa T-paitaa minulle 1e/kpl
- musta kauluspaita minulle 2e
- puna-harmaa pusero, koko 86 Alphabet, 1e
- uudenveroinen vihertävä shortsisetti, koko 86, Name it, 3e
- ruotsinkielinen kirja, kovakantinen 0,50e
- 4 kpl Oral-B sähköhammasharjan harjat yht. 2e
- 4 kpl nuorten kirjoja yht. 4e
- Emily the Strange penaali 0,50e
- kehykset kirjontakuvaan jonka ostin joitakin viikkoja sitten 1e

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Villa Lyhty 15.4.09

Pitkään jo on pitänyt mennä käymään täällä Villa Lyhdyssä kun olin kuullut siitä paljon kehuja. Viime keskiviikko sitten lähdin sinne piipahtamaan. Ja täytyy sanoa, että olin tosi positiivisesti yllättynyt.

On todellakin siisti paikka, toisin kun jotkut muut ip kirppikset. Ja siellä ei ole mitään ammattilaisia jotka rohmuaa toisilta pöydiltä omalle pöydälle myyntiin tavaraa kalliimmalla. Eikä mitään kuukaudesta toiseen siellä olevia tavaroita, vaan oikeasti runsaasti vaihtuva valikoima.

Ja siisti ja mukava kahvio saa minulta myös plussaa.

Vaikka paikka onkin ehkä hieman syrjäinen, niin kyllä siellä porukkaa näytti käyvän ja tavaraa kannettiin ulos että näytti kyllä kaupan käyvän.

Myös se että siellä on todellakin VAAN lastenvaatteita ja -tarvikkeita myynnissä on toinen plussa. Eli ei tartte kahlata jotain antiikki-yms pöytiä läpi jos etsii nimen omaan lastenvaatteita ja -tarvikkeita. Ilokseni huomasin että siellä oli myös runsaasti kestovaippoja myynnissä.
Hinnatkin olivat mielestäni kohdallaan pääosin. Ehkä hieman kalliimpia kun tavallisilla kirppiksillä, mutta tavarakin oli tosi laadukasta.

Kyllä mun mielestä on käynnin arvoinen paikka tulla käymään vähän kauempaakin.

Tällä kertaa sieltä ei tarttunut mitään mukaan, koska ei nyt ole mitään erityistä tarvetta, mutta kyllä ajattelin toistekin käydä.

Tässä vielä heidän nettiosoiteeensa: http://www.villalyhty.fi/

sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Valtteri 12.4.09

Vaikka tänään onkin pääsiäinen, niin silti Valtterissa oli kirppis. Ja oli jopa kaikki pöydät loppuunmyyty. Olin paikalla jo klo 8.30 ja kyllä kannatti. Päivän päätteeks käytiin vielä juomassa ihan kahvit.

Päivän löydöt:
- Pojalle musta kesäpuku koko n. 92cm (jonkun itse tekemä, tosi siistiä jälkeä) 1e
- Harrikka t-paita 0,50e
- Ruskovillan villapuku 1e (tässä on leikattu lahkeiden resorit ja on myös jotain pieniä reikiä)
- Paul Frank ruskea pitkähihainen trikoopaita 2e
- talvirukkaset 1e
- Harrikka pelikortit 0,50e
- Ghoosebumps kirjat 2kpl yht. 3e
- Vauva-lehti 0,50e
- Muumi lautanen 22e (tämä on veljelleni joka kerää näitä, eikä näitä enää valmisteta)

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Jäähalli 5.4.09

Nyt olin Jäähallin kirppiksellä oikeen ajoissa, oli vielä paljon tavaraa myyntipöydillä, olinkin paikalla jo n. klo 8.30.
Tällä kertaa ei sitten löytnyt mitään super-hyper-megaihanaa, mutta silti kaikkea kivaa, ja edullista.

Jäähallin makkaraakin tuli nyt testattu. Ei kyllä oikeen iskenyt, ei se mikään hirveän hyvä ollut. Odotellaan sitten Myyrmäkikirppistä, jossa on takuuvarmaa hyvää makkaraa myynnissä! Eihän kirppis ole mitään ilman makkaraa.

Tässä päivän löydöt:

- Pucca laukku 4e
- saksalainen pokkari 0,50e
- muovinen muumilautanen 0,50e
- aidot Levi's farkkushortsit 1e (koko 4 T)
- äitiyspakkauksen kestovaippasetti 0,50e (UUSI ja käyttämätön)
- ruoklappuja, 2kpl finskin 0,20e, ja keltainen joskus äitiyspakkauksessa ollut 0,20e
- Asterix Olympialaisissa 1e (tämä on kaverille)
- Lego Primo lentokone lentäjällä 0,50e (tätä olinkin jo etsinyt, vaan en ollut valmis maksamaan siitä 5e tai muita huimia hintoja)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Jäähalli 22.3.09

Niin huono kirppis kun viime viikolla oli, niin hyvä oli sitten tällä viikolla. Vaikka olinkin pettynyt että vaikka oli muka loppuunmyyty silti oli tosi monta tyhjää pöytää.

Tapasin siellä paitsi kaverini jonka kanssa olin sopinut tapaamisen, myös kaks muuta kaveria. Eli varsinainen joukkotapaaminen.

Viime viikolla meni Harrikkapaita nenän edestä mikä lisäsi ärtyneisyyttäni. Etenkin kun se oli taas kerran täti joka pyöritteli sitä paitaa sellaiset puoli tuntia kunnes päätti sittenkin ostaa sen. ARRGGH!!

Tällä kertaa löytyi:
- Onlyn farkut itselleni, ja jopa sopivat 5e
- Harrikka kauluspaita lyhyillä hihoilla koko XL 3e (tämä oli ihan älyttömän hyvä löytö, tällaista olen etsinyt miehelleni jo pitkään)
- H&M villatakki itselleni 1e (näkyy tosi huonosti kuvassa)
- Fila college huppari koko S 2e
- Harrikan paita kuopukselle koko 24 months 1e
- Popolini AIO vaippa koko S (kaverille) 1e
- Jakku itselleni, S.Oliver, uusi, koko 42 ja kerrankin sopiva 10e
- saksankielinen Nallekirja 0,20e
- Asterix (saksankielinen) 0,20e
- Kinder palapeli (iso sellainen) 0,10e
- Tuomas Veturi (puuttuu kuvasta, oli niin mieluinen että ei ehtinyt mukaan) 3e
- käsityöpakkaus (maisema) 1e (tästä sovittiin kaverin kanssa että minä teen sen, hän laittaa sen seinälle, kun minä tykkään tehdä sellaisia mutta en jaksa ripustaa seinille, ja häneltä puuttuu kivoja juttuja seiniltä)



Ja tässä vielä jakku takaa, tosi magee mielestäni, tässä olen samaan aikaan siistin näköinen mutta silti uskollinen omalle tyylilleni.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

15.3.09 Jäähalli ja Valtteri

Tänä sunnuntaina jouduin pettymään tosi pahasti. En oikeen löytänyt mitään kivaa kirppikseltä. Ensin olin Jäähallissa, siellä piti olla täyttä, eipä kyllä ollut, monta pöytää oli tyhjänä. Ei sieltä löytnyt oikeen mitään sen kummosempaa. En sitten tiedä oliko kyse mielialasta vai mistä että ei löytnyt mitään. Sitten ajattelin lähteä Valtterille, ei sieltäkään mitään sen kummosempaa löytynyt. Siinä oli kyllä koko sunnuntai sitten pilalla!
Itsepalvelupuolella Valtterilla oli kyllä myynnissä Brion puujunarata osia. Mutta koska en ollut varma että onko kyseessä aitoja Brion osia vai sittenkin Bilteman osia (en tiedä mistä niitä erottaa), niin en ostanut. Hintakaan ei ollut mikään erityisen edullinen, pienestä pussillisesta raiteta 10e.

Kirppiksellä tapasin yhden kaverin, joka oli tehnyt kuulemma tosi hyviä löytöjä, eli taisi olla itsestäni kiini.

Tässä vähäiset löytöni:
Jäähalli
- Disney Mikki fleeceasu koko 92cm yht. 3e
- farkkukauluksinen puserokoko 92cm 2e
- Madonna CD 2e
- Karvinen sarjakuva 0,50e
- aito Lada venäläinen pikkuauto (pohjassa teksti kyrillisillä kirjaimilla) 0,50e
Valtteri
- Nestle lusikka 0,20e (tämä nyt oli jo löytö, koska nämä ovat aivan sika hyvät)