tiistai 2. helmikuuta 2010

Jäähalli ja Valtteri 31.1.10

Sunnuntaina kävin ensin Jäähallissa, ja sen jälkeen oli vielä aikaa käydä Valtterinkin kirppiksellä.

Löysin sieltä kivoja Spiderman vaatteita pojalleni. Sorry äidit jotka eivät halua ostaa tällaisia pojillenne, minä ostan ja poikani käyttää näitä myös päiväkodissa. En ymmärrä miksi ei voisi ostaa, poikani rakastaa näitä paitoja, ja minustakin ne on ihan kivoja. Raidallisia ja yksivärisiä vaatteita ehtii käyttää sitten ihan tarpeeksi aikuisena.

Fisher Price koulubussinkin löysin. Meillä on sellainen vanhaa malliakin oleva (varmaan 70-luvulta) mutta tämä näyttäisi olevan 90-luvulta. Ostin kun oli edullinen ja pojan päiväkodissa sellainen on myös ja hän pitää siitä. En olisi välttämättä ostanut jos olisin tiennyt että siinä on äänikin. Ukkelit tästä puuttuu. Eikös vaan, sitten kävi se mitä inhoan eniten kirppiksellä. Toisessa pöydässä oli myynnissä bussiin sopivia Little People hahmoja ja juuri nenäni edessä yksi nainen osti ne edullisesti. ARRRGGGH!! Jos en olisi nähnyt tätä, ei olisi harmittanut ollenkaan, mutta kun näin juuri nenäni edessä katoavan ukkelit jotka olisin halunut siihen, niin kyllä harmitti!

Löytyi myös pääkallolaseja taas, niitäkin olisi ollut enemmän, ja minä taukki en ostanut.
Muutenkin jätin ostamatta sitä sun tätä. Esim. keittiönveitsiä, koska päättelin että emme tarvitse niitä. Siinä on aina hiuksen hieno raja sen välillä mitä tarvitaan ja mitä ei oikeasti tarvita. Vaikeita päätöksiä.


Olin positiivisesti yllättynyt miten paljon Valtterissa oli taas myynnissä kestovaippoja, hieno juttu! Osa oli kyllä aika paljon käytettyjä, joita en oikeen olisi ostanut. Mutta osa myös varsin käyttökelpoisia ja kivoja vaippoja.
Kantoliinakin oli yhdellä myynnissä, en kysellyt sen kummemin, kun emme käytä sellaista (enää) eikä ole muutakaan tarvetta. Vaikka halusin olla liinaäiti, niin lapseni ei ollut liinalapsi, harmi juttu.

Tässä kun on ystävänpäivä tulossa löysin myös kaverille kivan lahjan, eli Nalle Puh kehykset jotka ovat siis Nalle Puh pehmon sylissä. Muutenkin osa tavaroista on taas lahjaksi meneviä juttuja.

Tässä tarkemmin mitä sitten oikeasti ostin:
- Muumi tunika koko 60cm 0,50e
- Fisher Price koulubussi (sivuovi puuttuu) 2e
- Spiderman puserot koko 92cm ja 110cm 1e/kpl
- beiget ulkohousut (kevätmallia) mos kids 1e
- muumi tyynyliina 0,50e (siinä on jotain haaleaa tahraa, toivottavasti lähtee pesussa)



- Spiderman fleece 110cm, 1e
- collegetakki 1e
- äitiyspakkaus sukat 0,20e ja 0,50e
- Richard Scarry kirja (ruotsiksi) 3e (tämä on kuin uusi)
- Pelle Svanslös DVD 2e
- Ennuli ja jotkut muut imut 0,50e/kpl
- Nalle Puh kehykset (näkyvät huonosti kuvassa) 0,50e




- musta trikoopusero, Only, 0,50e (kuvassakin näkyvät tahrat lähtivät pesussa)



- äitiyspakkauksen makuupussi, kuin uusi, 2e
- 4 kpl pääkallolaseja 1e/kpl



Auf deutsch:
- Muumi tunika Gr.60cm 0,50e
- Fisher Price Schulbus (Seitentür fehlt) 2e
- Spiderman shirts in Gr. 92cm und 110cm 1e/Stk
- beigehousu für draussen im Frühling mos kids 1e
- muumi kopfkissentuch 0,50e
- Spiderman fleece 110cm, 1e
- Sweat-shirt Jacke 1e
- Socken aus dem finnischen Babypaket 0,20e und 0,50e
- Richard Scarry Buch (auf schwedisch) 3e (wie neu)
- Pelle Svanslös DVD 2e
- Ennuli und andere Marken Saugeinlagen 0,50e/Stk
- Winnie the Pooh Plüschtier Bilderrahmen 0,50e
- schwarzes Shirt 0,50e
- Schlafsack aus dem Babypaket 2e
- Totenkopf Gläser 1e/Stk

Ei kommentteja: