keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Myyrmäki 22.5.2011

Myyrmäki kirppis on vaan aivan mahtava, kokonainen halli täynnä kirppismyyjiä ja paljon onkin just lapsille tavaroita, mutta myös sisustukseen ja välillä olen myös löytänyt itselleni jotain. Aloin käydä Myyrmäkikirppiksillä varmaan joskus yli 10 vuotta sitten. Kaikenlaista sieltä onkin sitten löytynyt vuosien varrella.

Etsinnässä on ollut jo jonkin aikaa Arcorocin Octime isot kahvimukit. Eli en pienet mukit mihin kuuluu aluslautaset, vaan ne vähän isommat. Nyt kun olen poistanut meidän mukikokoelmista kaikki epäkurantit, niin voi taas ostaa uusia. Löytyi tällä kertaa yksi muki, ja hinta 0,50e oli myös passeli. Olisi myös ollut juustokupu tähän sarjaan, mutta kun emme melkein koskaan syödä tällaisia juustoja, niin en ostanut, enkä kaipaa mitään tilaa vieviä tavaroita kansoittamaan kaappejani turhaan.

Löytöjen löyty oli tällä kertaa Prätkähiiri kypärä! Kuopus on tosi kova prätkähiiri fani, ja oli tosi innoissaan tästä kypärästä. Myyjä kertoi että hän halusi päästä siitä eroon koska ei kestänyt enää niitä ääniä. Noh, me emme kerro lapsellemme että siinä on sellainenkin toiminto, kun nyt patterit ovat just sopivasti loppuneet :-)

Sydäntyyny oli esikoisen toivomus, ja hiustenkuivaaja oli minun toivomus, koska en halua metsästää omaani aina pitkin kämppää esikoisen jäljiltä.

Muumivaatteet menevät taas lahjaksi, samoin ImseVimse kuori. Mulla kun on paha tapa, että ostelen kirppareilta myös kaikkea kivaa jos näen kavereille ja sukulaisille. Etenkin keräiljät tykkäävät laittaa minulle listoja keräilemistä kohteistaan mukaan, ja minä metsästän niitä sitten ihan mielellään. Onkohan kukaan muu niin hullu että ostelee mielellään myös muille kaikkea kivaa??


Tällaiset oli tämän kertaiset löydöt:

- Turtles college paita, 1e
- t-paita, Grave Digger, 1e


- Prätkähiiri kypärä jossa ääniä, 3e


- Ikea sydäntyyny, 2e
- Hiustenkuivaaja, 2e
- Arcorock Octime musta muki, 0,50e


- Saksalainen kirja, 1e
- ruotsinkieliset kirjat, 3 kpl yht. 2e
- 2 kpl sinisiä ruotsinkielisiä kirjoja, yhteensä 2e



- ImseVimse vaippakuori, uusi, 0,50e
- Muumi t-paita, 0,50e
- Muumi mekko (tai tunika), 0,40e
- Muumi kassi, Finlayson, 0,40e
- Muumi college, 2e


- Antti Tuuri, Rata, 2e (tosi hyväkuntoinen kirja)
- 3 kpl DVD leffoja, yhteensä 5e


- Batman takki, koko 110cm, 1e
- H&M talvihousut, koko 110 cm, 1e (ehjät, myös polvista ja takapuolesta)



P.S. Pakko kertoa tännekin. Näin tässä yks yö karmeaa painajaista, että oltiin menossa jonkun pikku kylän kirppikselle kun joku oli antanut vinkin että siellä olisi kirppis. Ja sitten tultiin paikan päällä ja siellä oli tasan yksi myyjä ja silläkin puolityhjä pöytä jossa jotain ihme roinaa!! Ihan karmea painajainen!!!! :-DD

3 kommenttia:

Onaha kirjoitti...

Loistavia löytöjä! :)
Harmittaa kun me ei ehditty käydä tänä keväänä kuin pikavisiitti Myyrmäkihallissa - meillä kun on noi loput viikonloput (tulevaisuudessa ja menneisyydessä) ihan täynnä kaikkea. On esitystä ja harkkaa ym. Mutta sun löydöt on todellakin hyvät!

zanne kirjoitti...

Harmi että et pääse Myyrmäkeen kunnolla tekemään löytöjä :-(
Kun Myyrmäkihalli on varsinainen aarreaitta!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyviä löytöjä edulliseen hintaan!
Myyrmäki-hallissa olisi kiva käydä taas pitkästä aikaa. Onneksi siellä on vielä kesäkuussa kahtena viikonloppuna kirppis.

Tintti