sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Valtteri 10.7.2011

Lähdin taas Valtteriin, vaikka olis varmaan pitänyt lähteä Hietsun kirppikselle tai vaikkapa Itäkeskuksen parkkipaikan kirppikselle. Sillä Valtterissa oli tosi paljon tyhjiä pöytiä.

Ajattelin jo että en löydä varmaan mitään. Mutta toisin kävi. Löysin rakennusasarjan jonka olin nähnyt serkun pojalla, ja ajattelin että siinäpä kiva setti. Yllätys oli suuri kun näin saman setin nyt kirppiksellä, vielä lähes täydellisenä. Setissä on siis pieni vasara ja puupalikoita sekä puuliimaa. Siinä voivat sitten isä ja poika yhdessä nikkaroida.

Ja sitten kävi sellainen tosi hauska juttu. Myymässä oli kirppiksellä myös Olli Saarela. You know, Tanja Karpelan Exä. Äijällä oli uusi mimmi mukana (tumma, hoikka ja aika nuorehko) ja siinä oli myynnissä Harrikan racing takki, ovh 180e. Olen harkinnut tämän takin ostamista jo pitkään, mutta hinta on kyllä aika tehokkaasti estänyt sen, kun mielestäni on aina ollut parempia tapoja käyttää 180e. Takki oli lähes uudenveroinen, miesten S-koko myös juuri minulle sopiva.
Ensin Saarela pyysi siitä 50e. Mutta takkia aikani pyöriteltyä huomasin että siinä oli hihassa aika iso reikä (varmaan tupakan jättämä reikä). Siinä sitten Saarela pudotti hintaa 40e. Edelleen mietin ja harkitsin ja pyörittelin asiaa mielessäni. Tarjosin sitten 35e, ja siinä tuli kaupat!
Saarela vielä sitten antoi kaupan päälliseksi neuvoja aiheesta miten kannattaa tuunata Harrikka! Jepjep....;-))

Blogger nyt tökkii sen verran että kuvia ei saa ladattua. Kuvia tulee sitten perässä vielä!

Edit: Tässä nyt vihdoinkin kuvat:

- Lindex ötökkäpaita 1,50e (tämä on jollekin kaverille)
- rakennussarja laatikko 2e


- farkkulegginsit 1,50e
- toppi 1e


- Tintti leffat 2e/kpl


-THE Harrikka takki 35e

2 kommenttia:

S kirjoitti...

Olisiko daami ollut edelleen Jenni Banerjee, jonka kanssa ovat henganneet pitkään, vai joku uusi jo?

zanne kirjoitti...

Juu, varmaan Jenni Banerjee se taisi olla! Kun oon niin pihalla näistä, niin en edes tunnistanut neitokaista, hyvä että tunnistin Olli Saarelan! :-D